Lokakuun 2016 uutiskirje

keulink_uutiskirjebanneri

Ely:llä tukirahaa rutkasti jäljellä – Keulink auttaa hakemisessa!

Ely-keskus on tiedottanut, että pk-yritykset eivät ole hakeneet investointi- ja kehittämisrahoitusta ollenkaan samaan malliin kuin edellisvuonna. Tilanne on jopa hälyttävä, koska iso potti tukirahoja uhkaa jäädä jakamatta. Huolestuttavinta asiassa on tietysti se, että yrityksissä suunnitteilla olevien kehittämistoimenpiteiden ja investointien määrä vaikuttaa vähentyneen – ilman näitä ei ole tulevaisuuden kasvua.

Tekes on puolestaan julkaissut kokonaan uuden tuen: 5 000 euron innovaatiosetelin. Seteli on käytännössä suora maksusitoumus asiantuntijapalveluiden hankkimiseen, eikä omarahoitusosuutta vaadita lainkaan. Innovaatiopalveluiden tarjoajan saa yritys valita itse ilman kilpailutusta. Innovaatiopalveluita tarjoavat yritykset (esim. konsulttitoimistot): huomatkaa innovaatiosetelin merkitys palveluidenne myynnin ja markkinoinnin kannalta!

Nyt kannattaa miettiä yrityksen tulevaisuuden kehittämis- ja investointisuunnitelma kokonaisuutena läpi ja pohtia, voisiko tukihakemuksen jo valmistella. Ota yhteys Keulinkin yritysneuvoja Leilaan aina, kun suunnittelet kehittämistoimenpiteitä, joista koituu yrityksellesi kuluja.

Syysterveisin Nea, Leila, Ritva, Iris ja Terhi

viiva_mv

Aamukahvit: Tekesin 5 000 € innovaatioseteli
ti 4.10. klo 8.30 Keulink (eCenter, III krs)

·  Seteli on tarkoitettu pienille ja keskisuurille yrityksille.

·    Seteli on käytännössä maksusitoumus Tekesiltä palveluntuottajalle. Yritys voi käyttää setelin yhden kerran ja sen voi jakaa korkeintaan kahdelle eri palveluntuottajalle.
·    Innovaatioseteliä voi käyttää innovaatiotoimintaan liittyvien asiantuntijapalveluiden hankintaan. Palveluntuottajan saa valita itse.
·    Innovaatioseteliä ei voi hakea toiminimi tai julkinen tai voittoa tavoittelematon yhtiö.

Esimerkkejä innovaatiosetelin käyttökohteista
·    tuote- ja palvelustrategian kehittämiseen liittyvät palvelut (mm. muotoilustrategian valmistelu)
·    kokeilun, demon tai proton tuottaminen sekä ketterä tuote- ja palvelukehitys
·    innovaatioprojektien valmistelu
·    innovaatiotoimintaan liittyvät mittaus- ja testauspalvelut
·    innovaatiotoimintaan liittyvät soveltuvuustutkimukset ja asiantuntijalausunnot
·    tutkimustulosten arviointiin ja hyödyntämiseen liittyvät palvelut

Lue lisää tästä…

Tule kuulemaan asiasta tai ota yhteys:
Keulink yritysneuvoja Leila Piippa. p. 0400-314 190; leila.piippa@keulink.fi
Tekes asiantuntija Jouni-Pekka Hynynen, p. 029 502 4545

 

viiva_mv

Jatkajaa etsivät yritykset

Puusepänliike etsii jatkajaa
Monipuolinen asiakaskunta, 38 -vuotta Keuruulla toiminut.
Tällä hetkellä kolme henkilöä työllistävä yritys toimii omissa tuotantotiloissa Yliahon teollisuusalueella. Tontille myös mahdollista laajentaa toimitiloja.
Yrityksen toimialaan kuuluvat keittiö- ja levykalusteiden valmistus, mittatilaustyöt sekä niihin liittyvät tarvikkeet, suunnittelu- ja asennuspalvelu. Toiminnan mukainen hyvä konekanta.
Merkittäviä asiakkaita ovat mm. pankit ja julkisten tilojen saneeraajat kotitalouksien ohella.
Liikevaihto ollut 200-300 000€/vuosi. Liiketoiminta omaa hyvät laajentamismahdollisuudet. Paikkakunnalla ei ole toista vastaavaa yritystä.

Lue tarkemmin tästä…

Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä: leila.piippa@keulink.fi tai 0400 314 190

***

Majoitusliike myytävänä
Kokonaisuus käsittää omarantaisen n. 3300 m2 tontin, kievarin sekä pyöröhirsimökin/rantasaunan.
Kievarirakennus (yht. n. 200m2) on hyväkuntoinen vuonna 1972 valmistunut aamiaismajoituspaikka. Rakennuksessa on 7 majoitushuonetta, keittiö ja tarjoilutila. Siistit remontoidut huoneet. Honkarakenteen v.1992 valmistuneessa rantasaunassa on tilaa 2 aikuiselle ja 1 lapselle. Varustuksena minikeittiö, takka, laituri, puukiuas ja lattialämmitys saunassa. Kiviselän kievari on hyvällä paikalla, vilkasliikenteisen valtatie 23 varrella Keuruulla.

Lue tarkemmin tästä…

ja tästä…

Ravintola-Kahvila Gran Amante myytävänä
Myydään Keuruun ydinkeskustassa, parhaalla ja perinteikäällä paikalla oleva kasvukykyinen viihtyisä ravintola-kahvila. Yrityksellä on vakiintunut asiakaskunta ja laaja yhteistyökumppaniverkosto. Asiakaspaikkoja 57 lisäksi osittain katetulla terassilla 30 paikkaa. Erillinen suljettava kabinetti. Lue lisää tästä…

Lue myös Keulinkin sivuilta omistajanvaihdospalveluista ja myytävänän olevista yrityksistä täältä…

Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä: leila.piippa@keulink.fi tai 0400 314 190

Grilli 24
Petäjävedellä sijaitseva grilli23 etsii edelleen jatkajaa.
Yhteydenotot Jouko Kihlberg, 0500 645 589

Retrogrilli_v1

 

 

 

 

 

viiva_mv

Tutustumismahdollisuus entisiin Juurikkaniemen sairaalan tiloihin

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on lopettanut toiminnan Juurikkaniemen sairaalassa 1.2.2016.  Tällä hetkellä tilat ovat tyhjillään. Tilat tarjoavat hyvät mahdollisuudet eri alan yrittäjille, esim.  hoiva- ja terveydenhoitoalalle siellä olisi loistavat mahdollisuudet toimia.

Keuruun Kokoomusnaiset ry järjestää tiloihin tutustumistilaisuuden keskiviikkona 5.10.2016 klo 16.45 – 17.45. Osoite: Juurikkatie 1, 42700 Keuruu
Oppaana kierroksella on Sairaanhoitopiirin edustaja.
Lisätietoja antaa: Leena Panula puh. 0405009462 email: leena.panula@pp.inet.fi

Tervetuloa mukaan!

viiva_mv

Rahoitusklinikka Multialla ke 5.10.

Tule tapaamaan Keulinkin, Vesuri ry:n ja Ely:n yrityskehittäjiä Multian kunnanvirastolle. Mietitään yhdessä millaisia kasvun mahdollisuuksia yrityksestäsi löytyisi ja räätälöidään yrityksen tarpeisiin parhaiten sopivat kehittämistoimenpiteet! Tunnin tapaamisessa pääset keskustelemaan asiantuntijoiden kanssa yrityksesi investoinneista, kehittämisideoista ja rahoitusmahdollisuuksista.

Varaa tapaamisaika klinikkapäivään 0400 314 190 tai leila.piippa@keulink.fi . Jos 5.10. ei sovi, niin katsotaan kalenterista muu sopiva päivä. Tulen mielelläni tapaamaan yrityksessäsi paikan päällä. Ota yhteyttä!

Klinikkapäivissä saat tietoa myös Ely-keskuksen liiketoiminnan konsultointipalveluista. Ne on tarkoitettu pk-yrityksille, joilla on vahva oma halu kehittää ja kehittyä. Lue case-esimerkkejä tästä

viiva_mv

Minustako yrittäjä -yleisöluento

Keuruun kansalaisopisto tiistaina 11.10. klo 18-19.30
Yrittäjyys ja yrittämisen mahdollisuudet Keuruun seudulla.
Kenelle yrittäminen sopii, tehdään yrittäjyystesti.
Kuinka pääsen alkuun: liiketoimintasuunnitelma, eri yritysmuodot, starttiraha, lakisääteiset vaatimukset ja yrittäjyyteen liittyvät riskit.
Kevytyrittäminen keinona työllistyä
Keulinkin palvelut aloittavalle yrittäjälle..
HUOM! Sisäänkäynti Jussi-Saliin eCenter -rakennuksen takaa B-rapun ovesta
Maksuton yleisöluento. Ei ennakkoilmoittautumista.

Lue tarkemmin tästä…
Opettaja: Leila Piippa
Opetuspaikka: Keskusaukio 3, 42700 Keuruu

viiva_mv

Keski-Suomen LP-hankkeen kuulumisia

Kehittämisyhtiö Keulink Oy:n hallinnoima Keski-Suomen LP-hanke on päässyt hyvin vauhtiin.

Hankkeen lehdistötiedote: tiedote-20-9-2016_2

Yhteystiedot: Projektipäällikkö Marjukka Kautto, p. 045-133 8582; marjukka.kautto@keulink.fi

viiva_mv

Keulink tiedottaa opiskelijoita työelämästä, alueen elinkeinoista ja asiakaspalvelusta

Keulink on järjestänyt säännöllisesti yläasteen ja lukion oppilaille infotilaisuuksia alueen elinkeinoelämästä, työllisyydestä ja asiakaspalvelusta. Tänä syksynä infot järjestetään seuraavasti:

Abit  24. ja 26.10.
Työllisyyskurssi 10.10.

Myös Keuruun, Haapamäen ja Multian yläasteella pidetään syksyn aikana vastaavat infot. Listätietoja antaa: Ritva Pohjoisvirta puh. 041-544 2193

viiva_mv

Rekrytointitilaisuus 1. marraskuuta 2016 seurakuntakeskuksessa klo 12.30 alkaen

Ilmoittaudu heti! Paikkoja rajoitetusti!

rekry_11-2016_final_-004

 

 

 

viiva_mv

Metsäkeskus on metsänomistajan ja toimijoiden kumppani

Metsäkeskuksen verkkosivuilla on paljon hyödyllistä, alueellisesti ja paikallisestikin koostettavaa tietoa, tapahtumakalenteri, tiedotteet jne. Esimerkiksi kunnittainen taulukkoyhteenvetotieto metsävaroista ja esim. hoito- ja hakkuumääristä löytyy täältä. Metsäkeskuksen verkkosivuilla on karttapalveluja, joista esimerkiksi metsänomistajat ja metsäyrittäjät voivat katsoa oman alueensa tietoja kuten Metsävaratietojen saatavuus ja Metsätyöt kartalla.

Metsään.fi -palvelusta metsänomistajat näkevät maksutta omat metsätietonsa, hoito- ja hakkuutarpeet viidelle vuodelle ja voivat hoitaa sähköistä asiointia. Palvelussa voi nyt tehdä mm. Kemeran toteutusilmoituksen. Palveluun kirjaudutaan omilla pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Metsänomistaja voi antaa palvelussa suostumuksensa omien tietojensa katseluun haluamilleen palveluntarjoajille. Etusivulta pääsee myös tutustumaan palveluun ilman kirjautumista ja voi osallistua kilpailuun, jossa palkintona on maastopuku. Metsään.fi-palvelun esittelyvideot löytyvät Youtubesta: metsäomistajapalvelu ja toimijapalvelu. Nämä kaikki linkit, pdf käyttöopas ja muutakin tietoa löytyy  sivuilta Tietoa palvelusta.

Metsäkeskus laatii yhdessä alueen toimijoiden kanssa alueelliset metsäohjelmat 2016-2020. Uusin Keski-Suomen metsäohjelma valmistui keväällä ja sekin löytyy verkosta: Alueellinen metsäohjelma.

viiva_mv

Markkinoinnin ja asiakkuuksien johtaminen -kehitysohjelma, Jkl

Kehitysohjelma on tarkoitettu pk-yritysten avainhenkilöille. Ohjelman aikana pureudutaan myynnin kehittämiseen, markkinoinnin tehostamiseen ja asiakkuuksien johtamiseen yrityksen oman asiakaskentän kautta. Osallistujaa voi vaihtaa valmennuskertojen välillä. ELY rahoittaa 70% koulutuksen kuluista!

Markkinoinnin ja asiakkuuksien johtaminen -kehitysohjelmaa varten Balentor Oy aloittaa kaksi ryhmää Jyväskylässä, ensimmäinen marraskuussa 2016 ja toinen tammikuussa 2017.

Ohjelman sivusto löytyy tästä…

viiva_mv

Maaseudun Kasupolku -starttaa

Mikä on Maaseudun Kasvupolku®?
Maaseudun Kasvupolku® on osa Kasvu Openia, joka on Suomen suurin kasvuhakuisten yritysten sparrausohjelma.  Maaseudun Kasvupolulle valitaan mukaan 15 kasvuhakuista yritystä, ketkä saavat maksutta kahden päivän ajan sparrausta Suomen kovimmilta kasvun asiantuntijoilta eli mylläreiltä. Maaseudun tulevaisuus muodostuu elinvoimaisista ja kasvavista yrityksistä ja tätä missiota tukemaan on Maaseudun Kasvupolku® perustettu.

Miksi yrityksen kannattaa osallistua Kasvupolulle?
–    Todistetusti tehokas ja tuloksekas konsepti yrityksen kasvun vauhdittamiseksi (yritys tapaa yhteensä 8-10 eri kasvun asiantuntijaa Kasvupolun aikana) Verkostomme mylläreihin voit tutustua täältä www.kasvuopen.fi/asiantuntijat
–    97 % mukana olleista yrityksistä suosittelee Kasvu Openia
–    Kasvupolulle ovat tervetulleita missä elinkaaren vaiheessa vain olevat yritykset! Kasvuhalu ja –into ovat ainoat kriteerit Kasvupolulle mukaan hakemiseen!
–    Osallistuminen on aina yritykselle maksutonta, tämän takaavat Kasvupolun kumppanit
–    Tosissaan hauskaa! Tapahtumiin saa saapua paidan ylin nappi auki

Maaseudun Kasvupolun aikataulu:
–    Kaikille avoin starttitapahtuma on 27.10. klo 12-12:45 Jyväskylän Paviljongilla. Tapahtumassa kerrotaan lisää alkavasta Kasvupolusta ja kuullaan jo mukana olleen yrityksen kommentteja. Tervetuloa starttiin! Muistathan ilmoittautua tapahtumaan etukäteen.

Starttitapahtumaa voi myös seurata etänä, linkki lähetykseen tulee Kasvu Openin Twitter-sivuille 27.10. klo 11:55
–    Hakuaika Kasvupolulle on 27.10.-16.1. hakeminen onnistuu www.kasvuopen.fi/hae. Kasvupolulle voi hakea mukaan vaikkei osallistuisi starttitapahtumaan
–    Yritysten sparrauspäivät, eli Kiitoratapäivät, ovat 16.2. klo 8-16 ja 15.3. klo 8-16 ja ne ovat mukaan päässeelle yritykselle pakollisia
–    Kasvupolun finaalitilaisuus on 16.6. ja se järjestetään osana Farmari-maatalousnäyttelyä Seinäjoella. Finaalissa palkitaan Kasvupolulta kaksi yritystä, ketkä pääsevät valtakunnallisessa kilpailussa eteenpäin.

Lue tarkemmin maaseudun-kasvupolku-starttiesite ja maaseudun-kasvupolku-yleisesite

viiva_mv

Biokaasua Keuruun seudulle – Save the date

Seuraava biokaasun paikallisen tuotannon ja käytön mahdollisuuksia käsittelevä työpaja pidetään ke 12.10. Paikka ja aika ilmoitetaan myöhemmin.

Järjestäjinä JAMK Biotalousinstituutin ja Luonnonvarakeskuksen ”Biokaasusta liiketoimintaa ja –verkostoja Keski-Suomeen (BiKa)” -hanke yhteistyössä Keulink Oy:n ja Keski-Suomen liiton kanssa.

 

viiva_mv

Digijohtajaksi -hankkeen järjestämä sosiaalisen median kokeilupaja

Tervetuloa sosiaalisen median kokeilupajaan

Aika: Jyväskylään 5.10.2016 klo 14-17
Paikka: Jyväskylän aikuisopisto, Viitaniementie 1A
Hinta: 80€, samalla hinnalla yrityksestä voi osallistua useampi henkilö.

Sosiaalisen median kokeilupaja on suunnattu mikro- sekä pk-yrittäjille ja sopii erityisesti Sinulle, joka vasta harkitset sosiaalisen median hyödyntämistä. Kokeilupaja on matalan kynnyksen workshop, jossa tutkitaan, mitkä ovat sosiaalisen median mahdollisuudet, sen rajoitukset sekä mitä kanavia  asiakkaasi jo käyttävät ja missä kannattaisi vuorovaikuttaa. Tilaisuudessa opit suosituimpien kanavien toimintalogiikkaa ja sisältövaatimuksia sekä perehdytämme kuinka voit hyödyntää eri alustoja liiketoiminnassasi. Tutustumme seuraaviin keskeisiin kanaviin: Facebook, Twitter, Instagram, Snapchat, You Tube, blogit ja vlogit.

Pajassa sinua auttaa, opastaa ja kouluttaa Johanna Hytönen, Siliä Oy.

Tervetuloa! Ilmoittaudu 2.10. mennessä

Digijohtajaksi koulutukset kuuluvat Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä hankkeeseen. Sen tavoitteena on vahvistaa mikro- ja pk -yritysten digiosaamista ja sen hyödyntämistä yritystoiminnassa ja johtamisessa. Lisäksi tavoitteena on tukea osaamisen kehittymistä ja edistää työhyvinvointia. Digijohtajaksi valmennuksia ovat toteuttamassa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, Keski-Suomen Yrittäjät, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu ja Jyväskylän ammattikorkeakoulu.

Lue lisää ja katso tulevat tapahtumat: tästä…

viiva_mv

digipolku-tyopajat-syksy-2016

 

viiva_mv

Keuruun seutukunnan työttömyys edelleen Keski-Suomen seutukuntien matalin


Keuruun seutukunnan 15,9 % työttömyysaste oli Keski-Suomen seutukunnista pienin elokuussa 2016. Koko Keski-Suomen työttömyysaste oli 13,9 %. Äänekosken työttömyysaste oli heikoin eli 17,1 %. Työttömiä työnhakijoita Keuruun seutukunnalla oli 683, joista pitkäaikaistyöttömiä oli 272 henkilöä, naisia työnhakijoista oli 323 henkilöä. Avoimia työpaikkoja Keuruun seutukunnalla oli 40 kappaletta tarkastelujaksolla.

 

viiva_mv

Asiantuntija-apua tukityöllistämisen mahdollisuuksiin

Keuruun kaupungin työllisyyspalvelut tekee yrityskontaktointia alueen työllistämisen tueksi. Käymme yritysvierailuilla tai voimme käydä keskustelua myös toimipisteessämme, mikäli se soveltuu paremmin työnantajan tarpeisiin.
Työnantajakohtaamisien tarkoituksena on avata helposti ymmärrettävään muotoon tukityöllistämisen eri mahdollisuudet yrittäjän näkökulmasta sekä auttaa hakemusprosessiin liittyvissä byrokratian kiemuroissa. Lisäksi kerromme Keuruu-lisästä jota voidaan myöntää työllistämisen tueksi talousarvioon varatun määrärahan turvin.

Työnantaja voi hakea Keuruu-lisää (250€/kk), mikäli työllistää 40–50%-palkkatukea saavan henkilön. Onnistuneita kokemuksia tukityöllistämisestä löytyy Keuruulta eri toimialoilta.  Toimimme osana yhteistoimintaa mitä Keuruulla tehdään työllistymisen tukemiseksi niin työnantajien, kuin työtä etsivien parissa.
Kiinnostuitko? Odotamme yhteydenottoasi,
työllisyyspäällikkö Erja Koivula p. 040 5440139 erja.koivula@keuruu.fi
palveluohjaaja Kati Somppi p. 040 486 3376 kati.somppi@keuruu.fi

viiva_mv

Ajankohtaista koulutuksista:

KEURUUN KANSALAISOPISTO

ENSIAPU I
torstaisin 27.10.-17.11.2016 klo 17-20
Ilmoittaudu viimeistään 20.10.2016 Lue tarkemmin tästä…

HÄTÄENSIAPU
torstaina 24.11.2016 klo 17-20
Ilmoittaudu viimeistään 17.11.2016 Lue tarkemmin tästä…

***

SASKYN KOULUTUKSIA MÄNTÄSSÄ

Märkätila-asentajakoulutus 25.-27.10.2016 iltaisin klo 17-20.30
Anniskelupassi 27.10. ja 16.11. klo 15
Hygieniapassi 26.10., 17.11. ja 8.12. klo 14
Tulityökorttikoulutus 8.11. klo 8-16
Työturvallisuuskoulutus 10.11. klo 8-16
Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Outi Jämsä, outi.jamsa@sasky.fi, p. 044-728 8546

Tulossa 2017 mm.
Myynnin ammattitutkinto non stop verkko-opintoina. Hakuaika: 21.9. – 30.11.2016
LISÄTIETOJA: Suulemi Veija p. 044 728 8805 Outi Jämsä p. 044 728 8546, www.sasky.fi

***

Keski-Suomen ELY-keskuksen koulutuksista saat tietoa tästä…

***

TEAK OY:N NON STOP VERKKOKOULUTUKSIA:

AutoCAD 2D verkkokoulutus
CAM-tekniikan 2D ja 3D -peruskurssi verkossa
Inventor 3D -peruskurssi verkossa
SolidWorks 3D perusteet –verkkokurssi
Robotiikka verkkokurssina
Revit Architecture 3D –verkkokoulutus
CNC-ohjausohjelmien verkkokoulutukset

Lisätietoja: Juha Koivula, p. 050 3763 871, juha.koivula@teakoy.fi, www.teakoy.fi

***

AVARTUM -INSTITUUTTI

Verkkokauppaosaajaksi Jyväskylässä
Koulutuksen tavoitteena on perehtyä digitaalisen markkinoinnin keinoihin ja verkkokauppaan ja hyödyntää niitä liiketoiminnassa työntekijänä tai yrittäjänä. Kohderyhmään kuuluvat yritystoimintaa suunnittelevat tai yritystoiminnan jo käynnistäneet, starttirahalla olevat tai starttirahapäätöksen jo saaneet yrittäjät, jotka kaipaavat uudenlaisia markkinointitapoja ja -keinoja tai suunnittelevat verkkokaupan aloittamista.

Koulutus alkaa 31.10.2016  Jyväskylässä.  Lisätiedot sisällöstä: Avartum-Instituutti www.avartum.fi
Hae mukaan 3.10.2016 mennessä osoitteessa www.mol.fi

***

JÄMSÄN AMMATTIOPISTO TARJOAA

Märkätila-asentaja -koulutus 25-27.10.2016 Märkätila_asentaja

Matkailumarkkinoinnin koulutusohjelma 5 10 2016-22 11 2017

***

CIMSON KOULUTUSPALVELUT  järjestää Yrittäjäkoulutusta verkossa. Lue tarkemmin tästä...

***

QL LAATUTOIMINTA OY
järjestää Uuden Iso 9001:2015 auditointikoulutuksen Jyväskylässä 4.10. Lue tarkemmin tästä…

viiva_mv

KUMPPANEIDEN UUTISKIRJEITÄ

Keski-Suomen ELY-keskuksen elokuun työllisyyskatsaus avautuu tästä…
MW-Kehityksen uutiskirje avautuu tästä…
Maaseutuhallinnon Keuruun yhteistoiminta-alueen uutiskirje avautuu tästä…
Keski-Suomen Yrittäjien uutiskirje avautuu tästä…
Yrittäjien uutiskirje avautuu tästä…
Keski-Suomen matkailun uutiskirje avautuu mtsyyskuu16

viiva_mv

Tulossa:

RSM Finland Oy – KHT yhteisön Anne Roininen päivystää Keulinkilla 5.10. 19.10. 2.11. 16.11. 30.11. ja 14.12.
Ajanvaraukset Keulinkin toimistoon puh. 0400-342 915.

***

Vesuri ry:n toiminnanjohtaja Raisa Saarilahti-Kulju päivystää KeuLinkilla seuraavasti: 14.10., 11.11. ja 9.12.

Tervetuloa keskustelemaan yritystukiin liittyvistä asioista!

Lisätiedot ja ajanvaraus: Puh. 050 324 1144
Vesuri -ryhmän kotisivut ja hankerekisterin löydät tästä.

***

Keski-Suomen hankinta-asiamies Veli Puttonen päivystää Keulinkilla seuraavasti: 25.10. ja 24.11. klo 8-16.ennakkoajanvarauksella (puh. 041-544 2193 Ritva Pohjoisvirta).

Kaikki julkisten hankintojen parissa toimivat voivat saada tukea hankintakysymyksiinsä. Varaa aika!

***

Opinkeuruu.fi – sivusto esittelee aikuisten koulutusmahdollisuuksia Keuruulla. Sivustolle on koottu tietoa opintoja suunnitteleville, yrityksille ja oppilaitoksille.

www.opinkeuruu.fi/

1.-31.9.2016 Keuruun seutukunnalle perustetut yritykset:

Ohjauspalvelut Tuomi
Tmi Karez
Minuus
Tmi. Seher
Tmi Irina Nousiainen

1.-31.8.2016 Petäjävedelle perustetut yritykset:

BeiP International Oy
Jalkahoito Marke Sointu
Metsuri J. Laitinen Tmi

 

Lähde: Patentti ja Rekisterihallitus, Virre-tietopalvelu

yrittajat-keurusseutu

***
15.10. Yrittäjäjuhla Hotelli Keurusselässä: juhlapuhujana kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo.

Toivotamme yrittäjille ja yhteistyökumppaneille hyvää syyskesää!

Tapani Paasu
puheenjohtaja Keurusseudun Yrittäjät ry

Lue lisää

Turvapaikanhakijan työllistäminen

SPR:n Keuruun vastaanottokeskus kutsui yrittäjiä ja yrityksiä tutustumaan toimintaansa ja mahdollisuuksiin palkata turvapaikanhakijoita 27.9.

Tapaamisessa tuli esille, että turvapaikanhakijoiden joukossa on monen eri alan ammattilaisia. Alueen yrityksillä on jo kokemuksia ja positiivisia esimerkkejä turvapaikanhakijoiden työllistämisestä.

Yrittäjä: kun haluat selvittää, löytyisikö tarvitsemasi työntekijä vastaanottokeskuksen väestä, ota yhteys

virve.leskinen@vokki.fi

Kun haluat kuulla yritysten kokemuksia aiheesta, ota yhteys Keulinkiin, p. 0400-342 915

Lue lisää

Kolumni: Yrittäjämäinen toiminta lisääntyy

Kolumni Suur-Keuruun Yrittävä Keuruu -liitteessä 22.9.2016

Yhä useamman leipä on murusina maailmalla. Tekesin ja Työterveyslaitoksen johtavat asiantuntijat kuvaavat ilmiötä näin: ”Suomessa on 160 000 itsensätyöllistäjää, joista suurin osa on yksinyrittäjiä. Suomen Yrittäjien jäsenistä yksinyrittäjiä on jo 55 prosenttia. Itsensätyöllistäjiin kuuluvat myös ammatinharjoittajat, freelancerit ja apurahansaajat. Vuokratyöstä eli henkilöstöpalveluyritysten kautta saa toimeentulonsa jo 50 000 ihmistä. Työn tekemisestä on tullut yrittäjämäistä toimintaa yhä useammalle suomalaiselle.” (Kauppalehti 29.8.2016)

Tässä todellisuudessa erilaisen yritysneuvonnan tarve ei todennäköisesti ainakaan vähene. Kun yrityksen perustamista pohtinut ihminen ottaa riskin ja toteuttaa suunnitelmansa, kaikki apu ja tuki on tarpeen. Osa ryhtyy itsensätyöllistäjäksi myös vastoin omaa haluaan, olosuhteiden pakosta.

Me Kehittämisyhtiö Keulinkissa olemme sekä yrittäjiä että yrittäjämäisesti toimivia varten. Olemme iloisia voidessamme auttaa ketä tahansa yrityksen tai toiminimen perustamiseen ja käytännön pyörittämiseen liittyvissä tilanteissa. Yritysneuvonta, koulutustilaisuudet ja infot sekä muu toimintamme on matalan kynnyksen lähipalvelua myös niille, jotka eivät koe olevansa varsinaisia yrittäjiä, mutta jotka silti toimivat nykymaailmassa yrittäjämäisin keinoin.

Yritysneuvonta ei ole lakisääteinen palvelu, eikä kuntien tarvitse sitä välttämättä järjestää. Keulinkin tarjoamat maksuttomat yritysneuvontapalvelutkaan eivät toteudu ilmaiseksi. Ne tarjoaa asukkailleen Keuruun, Multian ja Petäjäveden kunnat. Olemme tänäkin vuonna saaneet palvella kymmeniä yritysneuvonnan asiakkaita ja huolehtia samalla Keurusseudun elinvoimaisuudesta. Kiitos siitä!

Nea Kontoniemi
Toimitusjohtaja
Kehittämisyhtiö Keulink Oy

Lue lisää

Keuruskopion uudeksi nimeksi Printek

Digipaino Keuruskopion nimeksi vaihtuu Printek. Täyden palvelun painotalon toiminnot eivät kuitenkaan muutu.

Paasun yrittäjäpariskunnan omistama Keuruskopio työllistää yhdeksän henkilöä. Yrityksellä on toimitilat Otavan kirjapainokylässä ja Keuruun keskustassa. Keuruskopio ylsi Suomen suurimman kasvuyrityskilpailun Kasvu Openin finaaliin vuonna 2015.

Nimenvaihdoksesta uutisoi Suur-Keuruu.

Lisätietoja:
Kirsti Paasu
Toimitusjohtaja, Printek
p. 040-3000 701

www.keuruskopio.fi

Lue lisää

Matricomp Oy:n omistajapohja laajentuu

Matricomp Oy on Antti Elon Keuruulle vuonna 2015 perustama suunnittelutoimisto, jonka erikoisalaa ovat erityisesti hiilikuitukomposiittisuunnittelu ja lujuuslaskenta.

Syyskuusta lähtien yhtiön omistuspohja ja osaaminen vaativissa tuote- ja materiaalisuunnittelutoimeksiannoissa laajentuu, kun yhtiöön tulee mukaan kotkalainen Jouni Mussalo.

Elo ja Mussalo tavoittelevat liikevaihdon reipasta kasvua. Matricomp etsii parhaillaan myös uutta osaajaa joukkoonsa.

Lisätietoja:
Antti Elo
Toimitusjohtaja, Matricomp Oy
p. 044-2036 196

www.matricomp.fi

Lue lisää

Asianajotoimisto Ylikraka –> Asianajotoimisto Fenno

Fenno on uusi, vasta toimintansa aloittanut kahdenkymmenen työntekijän asianajotoimisto.

Keuruulla entinen Asianajotoimisto Ylikrakan toimipiste ja sen paikkakunnalla palvelevat ammattilaiset ovat siirtyneet osaksi Fennoa.

Keuruulla toiminta jatkuu muuten muuttumattomana entisissä tiloissa entisin voimin.

Lue yhtiön tiedote.

Lisätietoja:
Jussi Laakkonen
Toimitusjohtaja
jussi.laakkonen@fennolaw.fi
p. 040- 5011 692

Lue lisää

FuturSoft Oy myyty ruotsalaiselle pörssiyhtiölle

Keuruulainen Mikko Pohjanharju on yhtiökumppaneidensa kanssa myynyt FuturSoft Oy:n ruotsalaiselle pörssiyhtiölle Vitec Software Group AB:lle. Meillä on nyt siis myös ruotsalaisen pörssiyhtiön toimipaikka Keuruulla! FuturSoft työllistää Keuruulla tällä hetkellä Mikon lisäksi 1,5 hlöä.

Ks. yhtiön tiedote.

FuturSoftin toiminta jatkuu entiseen tapaan ja Mikko Pohjanharju jatkaa yhtiön toimitusjohtajana.

Lisätietoja:
Mikko Pohjanharju
Toimitusjohtaja FuturSoft Oy
p.050- 305 22 61
mikko.pohjanharju@futursoft.fi

 

Lue lisää

Keulinkin kehittämisraha 2016: Pk-yritykset satsaavat myyntiin ja markkinointiin

Kehittämisyhtiö Keulink on myöntänyt vuoden 2016 kehittämisrahaa yhteensä 11:lle sitä hakeneelle yritykselle. Kehittämisrahaa myönnettiin määrältään 700-1 500 euroa per yritys. Hakemuksia saatiin tänä vuonna kiitettävän paljon ja niistä karsiutui noin kolmannes.

Kehittämisrahan tarkoituksena on edesauttaa käytännön kehittämistoimenpiteiden toteutumista paikallisissa mikro- ja pk-yrityksissä. Saatujen hakemusten perusteella yrityksissä on toteutumassa yhteensä noin 90 000 euron panostukset erilaisiin kehittämistoimenpiteisiin seuraavan noin puolen vuoden aikana.

Huomattavan suuri osa nyt liikkeelle lähtevistä pk-yritysten kehittämistoimenpiteistä kohdistuu myynnin ja markkinoinnin vahvistamiseen, erityisesti digiratkaisuihin panostamalla. Tämä on ilahduttavaa tilanteessa, jossa kaikkialla Suomessa tunnistetaan tarve mikro- ja pk-yritysten myynti- ja markkinointiosaamisen vahvistamiseksi sekä digivalmiuksien parantamiseksi.

Paikallista kehittämisrahaa myönnettiin nyt toisen kerran. Tarve kehittämisrahan pilotoimiseksi ja tarvittavien varojen varaamiseksi Keulinkin omasta toimintabudjetista havaittiin erityisesti sen jälkeen, kun maakunnallinen kasvu- ja kehittämisrahoitus (ns. KAKE) loppui vuonna 2015 ja kehittämistoimenpiteiden kustannusten alaraja valtakunnallisten tuki-instrumenttien piiriin pääsemiseksi nousi samana vuonna 10 000 euroon. Keulinkin kehittämisraha toimii käytännön työkaluna, kun pyritään varmistamaan jatkuva kehittämistoiminta paikallisissa mikro- ja pk-yrityksissä.

Nea Kontoniemi

Kehittämisyhtiö Keulink Oy
Toimitusjohtaja
P. 045-133 8586

Lue lisää

Cafe Gran Amante etsii jatkajaa

Keuruun ydin keskustassa sijaitseva Gran Amante on viihtyisä, hyvämaineinen ja suosittu ravintola-kahvila. Asiakaspaikkoja on 57 ja osittain katetulla terassilla vielä 30 lisäpaikkaa. Kahvilassa on erillinen suljettava kabinetti kokousten, koulutusten ja juhlien pitoon. Liikuntarajoitteisille esteetön kulku tiloihin. Kiinnostuitko? Ota yhteyttä Leila Piippa, 0400 314 190 tai lue lisää Yrityspörssin ilmoituksesta tästä.

Lue lisää

Kehittämisyhtiö Keulink Oy

Kehittämisyhtiö Keulinkin asiantunteva ja osaava henkilöstö palvelee yrityksiä kaikissa yrityksen elinkaaren vaiheissa aina yrityksen perustamisesta omistajanvaihdokseen.

Keskusaukio 3
42700 Keuruu
Puh. 0400 342 915
keulink(at)keulink.fi

Keulink Kiinteistöt Oy

Keulink Kiinteistöt Oy rakennuttaa ja ylläpitää Keuruun kaupungissa toimitiloja teollisuus- ja tuotannollisille yrityksille.

045 133 8581
iris.helin(at)keulink.fi

Toimistomme on auki

ma-pe klo 8.00-16.00
palvelemme tarvittaessa
myös toimistoajan ulkopuolella.
© Keulink 2017. All rights reserved.
Site by Pelismo Oy / p+web®
Kehittämisyhtiö Keulink Oy