![]() |
|||
Yksityistie-hankeHankkeessa kartoitetaan Keuruun ja Multian yksityisteiden varrella olevan elinkeinotoiminnan eli yritysten ja maa- ja metsätalouden käyttämän alemman tieverkoston kunto ja sen nykyinen soveltuvuus tarkoitustaan vastaavassa käytössä.Maa- ja metsätalouden merkitys on yksityisteillä suuri. Maatilojen määrä on vähentynyt, mutta tilakoko on vastaavasti kasvanut, vuokrapeltojen määrä on lisääntynyt sekä kuljetusmäärät ja – painot ovat kasvaneet. Myös sivu- ja maataloutta korvaavat elinkeinot ovat luoneet uusia kuljetustarpeita. Keuruun seutukunnan painopistetoimiala, bioenergia ja siihen liittyvä raaka-ainehankinta vaatii laadukkaan tieverkoston, koska valtaosa raaka-aineesta lähtee liikkeelle yksityisteiden varsilta. Kotimaisen puuraaka-aineen hankinnan ennakoitu kasvu ja bioenergian ja puun energiakäytön hankinnan kasvu tulee myös lisäämään toimivan liikenneväylästön merkitystä. Elinkeinotoimintojen lisäksi yksityistiet ovat tärkeitä asutuksen ja vapaa-ajantoiminnan kannalta. Alemman tieverkoston kunto on monelta osin epätyydyttävä väylänpidon niukan rahoituksen vuoksi. Lisäksi väylästöjen kehittäminen on ollut lyhytjänteistä ja valtion vuosittaisiin talousarvioihin tai enintään hallituskausiin sidottua. Rahoituksen riittämättömyys näkyy yksityisteiden tason laskuna ja esim. kelirikko sulkee vuosittain yksityisteitä kokonaan raskaalta liikenteeltä ja esim. painorajoitteisten siltojen määrä kasvussa on peruskunnostusten laiminlyöntien takia. Hankkeen tavoitteena on selvittää Keuruun seutukunnan haja-asutusalueella sijaitsevien yritysten ja maatilojen toimintaa haittaavat tekijät tieolosuhteisiin liittyen ja hakea ratkaisut näiden haittatekijöiden poistamiseksi. Yksityisteiden huono kunto ei saa olla esteenä yrityksen toiminnalle haja-asutusalueella. Hankkeen toteutusaika on 1.10.2008 – 31.3.2009. Hanke on osa Keski-Suomen alueellista maaseutuosiota (AMO), jota hallinnoi Maaseudun kehittämisyhdistys Viisari ry. Kehittämisyhtiö KeuLink Oy on hankkeen toteuttaja. Hankkeen loppuraportti... |
|
![]() |
Reijo Vuorinen projektipäällikkö 040 702 0502 reijo.vuorinen(at)keulink.fi |


Tallenna sivu kirjanmerkkeihin
Lähetä sivu kaverille
Tulosta sivu
Tilaa Keulink uutissyöte / ?
Takaisin ylös