KeuMu – Pro2-hanke
Hankkeen toimintatapana on vastata merkittäviin positiivisiin ja negatiivisiin työllisyyteen vaikuttaviin muutoksiin suuntaamalla hankkeen voimavarat kokonaisuudessaan ko. tilanteeseen.
Hankkeen yleistoimintamalli:
- Hanke on joustava, tilanteisiin nopeasti vastaava taho, joka tukee yhteistyökumppaneiden toimintaa seutukunnalla. Toimintatapamallina on eräänlainen yhteispalvelupiste, jonka työpanosta voivat hyödyntää Keuruun kaupunki, Multian kunta, Keuruun TE-toimisto, Kehittämisyhtiö KeuLink Oy ja Keuruulla toimivat oppilaitokset. Tarvittaessa hankkeen työpanosta voi käyttää myös Keski-Suomen TE –keskus (sopien hankkeen projektipäällikön esimiehen kanssa), seutukunnan elinkeinoelämää sekä yrittäjyyttä että työttömien työllistymistä edistävään toimintaan Keuruun seutukunnalla. Hankkeessa tehdään yhteistyötä myös Keuruun Yrittäjät ry:n kanssa.
Tämä yhteinen toimintakulttuuri on Työ- ja elinkeinoministeriön toiminta-ajatuksen mukainen elinkeinoelämää laajasti palveleva malli.
-Hanke tukee vuoden 2008 kesällä alkanutta Keuruun eCenterissä tapahtuvaa Kehittämisyhtiö KeuLink Oy:n ja Keuruun TE-toimiston yhteistyötä elinkeinoelämän ja työllisyyden edistämisessä (Toiminta tukee Yritys-Suomi –mallin mukaista työelämän kehittämistä.)
Hankkeen rahoittajat
- Keski-Suomen TE-Keskus
- Keuruun kaupunki
- Multian kunta
- Kehittämisyhtiö KeuLink Oy
|
Hankkeen hallinnoija
|
Hankkeen vuosikertomus 2009
Hankkeen Vuosikertomus 2008
Tietoa KeuMu Pro2 -hankkeen toimista
(marraskuusta 2008 eteenpäin)
Hankkeen loppuraportti
Lue loppuraportti..
25.5.2010 KeuMu Pro2 -hankkeen seminaari
Lue ohjelma...
Metallialan yritysten yrityskysely ja suhdanne-ennuste 2010
Lue lisää...
KeuMu Pro2 -hanke oli mukana Osaajat kohtaavat tapahtumassa
Lue lisää...
Työ- ikä- ja yritysseminaari kokosi Keuruun lukion auditorioon yrittäjien ja työväestön ikääntymisestä
kiinnostunutta väkeä torstaina 11. helmikuuta 2010. Lue lisää...
KeuMu Pro2 –hanke on selvittänyt Keuruun seutukunnan suurimpien työnantajien tammikuun 2010 työntekijätilanteen.
Katso kuvaajat: Keuruu... Multia...
Yritysten ja työvoiman vetovoimatekijät - Yritys- työllisyys- ja ikäseminaari
Lue lisää...
KeuMu Pro2 –hanke on selvittänyt Keuruun seutukunnan suurimpien työnantajien elokuun 2009 loppupuolen työntekijätilanteen.
Katso kuvaajat (pdf)...
Keuruun seutukunnalla edistetään työllisyyttä suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti
Lue lisää...
Keuruun seutukunta osallistui Helsingissä, Wanhassa Satamassa järjestettyyn Terve-sos –
tapahtumaan 13.-14.5.
Lue lisää...
Rekrytointitilaisuus järjestettiin 7.4.2009
Lue lisää...
Keuruun seutukunta Sosiaali- ja terveysalan messuille 13.-14.5.2009
Lue lisää
Metallialan yritysten yrityskysely ja suhdanne-ennuste 2009
Lue lisää...
Rekrytointitilaisuus 7.4.2009
Lue lisää...
Keuruun seutukunta oli mukana Osaajat kohtaavat -tapahtumassa
Lue lisää
KeuMu Pro2 –hanke järjesti tutustumismatkan Sastamalaan
Lue lisää...
Seutukunnan yritysten työpaikkamäärät
KeuMu Pro2 –hanke on selvittänyt Keuruun ja Multian suurimpien yritysten sekä Keuruun suurimpien teollisuus- ja palveluyritysten työpaikkamäärät tammikuun 2009 tilanteen mukaan.
Kuvaajat aineistosta löytyvät Kehittämisyhtiö KeuLink Oy:n ja hankkeen omilta nettisivuilta.
Osaajat kohtaavat –tapahtuma Jyväskylän Paviljongissa 4.-5.2.2009
Lue lisää...
KeuMu Pro2 -hanke järjesti työelämävalmiuksia parantavan atk-koulutuksen
Rekrytointitilaisuus keräsi väkeä valtuustosaliin
Lue lisää...
Metalli-ilta kokosi 30 kuulijaa Keuruulla
Lue lisää...
Sopimus työllisyyden hoidosta vuodelle 2009
Lue lisää...
Kehitetään yhdessä Multiaa –ilta kokosi 30 kuulijaa Metsolaan
Lue lisää...

|
Yhteystiedot
|
Ritva Pohjoisvirta
KeuMu-Pro2-hankkeen projektipäällikkö
Puh.041 544 2193, (014) 770 487
ritva.pohjoisvirta(at)keulink.fi
|
Dokumentit
|