Joulukuun 2017 uutiskirje

keulink_uutiskirjebanneri

Joulu on jo ovella…

Juomme yhdessä kanssasi joulukahvit 15.12. klo 12-15. Olet lämpimästi tervetullut Keulinkille!

***

Näin se taas vuosi vierähti yritysten kumppanina. Monenmoista yritysten kehittämiseen, työvoiman turvaamiseen, investointeihin, toimitiloihin yms. liittyvää on tämänkin vuoden aikana ollut ilo olla yhdessä kanssanne toteuttamassa.

Vaikka henkilöstöresurssimme ovat pienet, olemme pyrkineet etsimään tehokkaasti ne toimintamallit, millä saamme parhaan tuloksen ydintavoitteemme, elinvoimaisen Keurusseudun, palvelemiseksi.

***

Keulink on viritellyt yrityskummitoimintaa alueellemme yhdessä Keski-Suomen Yrittäjät ry:n kanssa.  Yrityskummiverkostoa on tavattavissa Keulinkilla järjestettävässä Yrityskummit Road Show -tapahtumassa 11.12. klo 8.30. Mukana myös Keski-Suomen Yrittäjät ry:n vaikuttajia. Oletko jo ilmoittautunut mukaan?

***

Tällä hetkellä työn alla on muutama kehittämishanke, joihin tulemme hakemaan rahoitusta Leader -toimintaryhmän kautta. Kerromme niistä tarkemmin, kunhan rahoituspäätös saadaan.

Olemme aloittaneet blogi -kirjoitukset Twitterin tilalla. Käy lukemassa Keulinkin etusivulta!

Ensi vuoden toimintasuunnitelman tiimoilta on käyty ja käydään edelleen monet neuvottelut kumppaneiden kanssa ja tapahtumia, koulutuksia ja seminaareja yms. on rakentumassa.

***

Olemme lahjoittaneet joulukorttirahat tänäkin vuonna Keuruun Joulupuu -keräykseen Keuruun vähävaraisten perheiden lasten iloksi.

***

Keulinkin yritysneuvoja Leila Piippa ja suunnittelija Ritva Pohjoisvirta ovat puhelimitse tavoitettavissa 18.-22.12.2017. Pidämme Keulinkin toimiston suljettuna nämä päivät. Soita kuitenkin epäröimättä, jos tarvitset apua yrityksellesi. Palvelemme jälleen toimistolla keskiviikkona 27.12. klo 8.00 alkaen.

***

Toivotamme kaikille uutiskirjeen lukijoille Hyvää itsenäisyyspäivää sekä

Hyvää ja sydänlämmintä Jouluaikaa

Ritva ja Leila Kehittämisyhtiö Keulink Oy:lta sekä Iris Keulink Kiinteistöt Oy:lta.

 

viiva_mv

 

viiva_mv

Fiksu arki -yrityskilpailu etsii pienyrityksiä

(alle 50 hlöä), joiden tuote tai palvelu auttaa kuluttajia tekemään kestäviä arjen valintoja. Kilpailu nostaa näitä ratkaisuja esille ja tukee niiden jatkokehitystä. Ratkaisut voivat esimerkiksi pienentää hiilijalanjälkeä tai säästää luonnonvaroja, ja niitä hyödyntämällä kuluttajat voivat parantaa arkielämänsä ekologista kestävyyttä.

Ratkaisuja haetaan asumiseen, liikkumiseen, ruokailuun, tavaroihin ja palveluihin sekä muuhun arkeen. Mukana yrityskumppaneina ovat Fazer, Gasum, IKEA, K-ryhmä, OP, Paulig, Realia Group, SATO, Tori.fi, Valio, Viking Line ja YIT.

Kisan 10 parasta pienyritystä pääsee mukaan #Fiksuarki-kehitysohjelmaan. Voittajayritykset saavat kumppanikseen ison yrityksen, tukea ratkaisunsa kehittämiseen ja kokeilemiseen kuluttajien kanssa sekä kymppitonnin kehitysrahaa. Hakuaikaa on 4.12. asti.

Lue asiasta tarkemmin: https://www.sitra.fi/hankkeet/fiksu-arki-yrityskilpailu/#kilpailu

viiva_mv

Keurusselkä Region -hanke on päättynyt

Keuruun ja Mänttä-Vilppulan kaupunkiseuduille, Keurusselkä järven ympärille, ulottunut ylimaakunnallinen Keurusselkä Region hanke on päättynyt. Hankkeen kesto oli 15.10.2016-30.11.2017. Projektipäällikkö Teppo Sirniö oli palkattuna 1.2.2017 lähtien.

Kiitämme Teppo Sirniötä panoksesta ja hyvästä yhteistyökyvystä.

Hankkeen rahoituksesta vastasivat: Keski-Suomen liitto, Kehittämisyhtiö Keulink Oy ja MW Kehitys Oy. Pirkanmaan liitto oli ohjausryhmätyöskentelyn kautta yhteistyökumppanina. Hankkeen hallinnoijana oli Kehittämisyhtiö Keulink Oy.

Keurusselkä Region -hankkeen tarkoituksena oli löytää ne alueen kehitettävät ydinseikat, joita vahvistamalla ja kehittämällä elinkeinoelämä, vetovoima, talous ja viihtyisyys kehittyvät pitkällä tähtäyksellä.

Tavoitteen saavuttamiseksi kehitettiin kolme toimintamallia, jotka sisältävät toimenpide-esityksiä
1) yrittäjyyden ja työllisyyden kohtaanto-ongelmiin
2) asumishankkeita uusien asukkaiden saamiseksi ja
3) matkailupalvelujen kehittämissuunnitelmia yrityksille ja matkailijoille Keurusselkä -järven ympärillä ja seudulla

Lopputuloksena esitetään, että jokaiselle toimintamallille perustetaan työryhmä, jonka tehtävänä on käynnistää suunnitellut toimenpiteet.

Lue hankkeen tuloksesta: Keurusselkä Region tiedotus_01122017

Loppuraportin liitämme hallinnoijan nettisivuille 8.12. jälkeen, kun ohjausryhmä on sen hyväksynyt.

Mahdolliset tiedustelut hallinnoijan edustaja: Ritva Pohjoisvirta puh. 041- 544 2193.

 

viiva_mv

 

viiva_mv

Maksuton webinaari: Verovinkit vuodelle 2018 ja Tulorekisteri 2019 -mikä muuttuu ja miten?

Maanantaina 11.12.2017 klo 9.00 alkaa TietoAkseli Oy:n ja verottajan yhteinen webinaari aiheella Verovinkit vuodelle 2018 ja Tulorekisteri 2019 – mikä muuttuu ja miten?
Ylitarkastaja Kirsi Lampisen Yritysveroyksiköstä kertoo tulevan vuoden veromuutoksista ja Tulorekisteristä. Ilmoittaudu webinaariin mukaan tästä: www.tietoakseli.fi/tietopankki.

Kaikille ennakkoon ilmoittautuneille lähetetään esityksen jälkeen sähköpostiin linkit sekä luentoaineistoon että esitysnauhoitteeseen, joten voit kuunnella esityksen myöhemminkin, jos et pääse live-lähetykseen mukaan. Webinaari on kaikille avoin ja veloitukseton ja osallistumaan pääset missä vain netti toimii. Kysy lisätietoja: Lea Sinivaara (puh. 010 3472 872)

viiva_mv

 viiva_mv

 viiva_mv

viiva_mv

Yritysilta Keuruulla ke 24.1.2018 klo 18.00-

Paikka ilmoitetaan myöhemmin.

Aiheina mm. kokeilujen rahoittaminen. Tilaisuuden vastuujärjestäjänä on Leader -ryhmä Vesuri.

Seuraa ilmoittelua kotisivuillamme ja fb-sivuillamme. Lisätietoja: Leila Piippa puh. 0400-314 190 tai leila.piippa@keulink.fi

viiva_mv

 

viiva_mv

Taloushallintokoulutukset jatkuvat Keulinkilla:

Taloushallinto 2 -jakso: to 8. helmikuuta 2018 klo 17-20. Sisältö: Arvonlisäverotus, tilinpäätöksen kriittiset osiot, tuloksen suunnittelu.

Talouhallinto 3 -jakso: ma 19. maaliskuuta 2018 klo 17-20. Sisältö: Kustannuslaskenta, kannattavuus ja katelaskenta.

Koulutukset ovat itsenäisiä kokonaisuuksia, joten voit osallistua vaikka kaikkiin tai vain yhteen.  Kouluttajana toimii: TietoAkseli Oy, Lea Sinivaara

Ilmoittautumiset: Ritva Pohjoisvirta puh. 041-544 2193 tai ritva.pohjoisvirta@keulink.fi

Koulutus on Keulinkilla, Jussi -salissa.

Hinta: 50 euroa / koulutusjakso / hlö / alv 0 %.

Tervetuloa!

viiva_mv

  viiva_mv

Suunnitteletko yrityksesi kehittämistä tai laajentamista?

Yhdessä miettien on helpompi lähteä toteuttamaan suunnitelmia tai suunnata toimenpiteitä uusille urille!

RAHOITUKSEN KLINIKKAPÄIVÄT
*Petäjäveden kunnantalolla pe 16.2.2018
*Keuruulla, Keulinkin tiloissa to 22.2.2018

Asiantuntijoina Panu Kässi (Keski-Suomen ELY-keskus), Raisa Saarilahti-Kulju (Vesuri ry) ja Leila Piippa (Keulink Oy).

Soita ja varaa maksuton henkilökohtainen neuvonta-aika (1h).
Lisätietoja Leila Piippa 0400 314 190

 

viiva_mv

Kasvun maakunta -julkaisua saatavilla Keulinkilta

Tule ja hae omasi!

viiva_mv

Navikka -puodista keuruulaista käsityötä

Navikka Puoti on Navikka Toimintakeskuksen valmistamien tuotteiden myymälä. Laadukkaat tuotteet on valmistettu työtoiminnassa käsityönä. Tuotevalikoimasta löytyy sekä puu- että tekstiilituotteita ja ekologisia kierrätystuotteita. Navikka toimintakeskus on Keuruun kaupungin työllisyyspalvelujen toimintapaikka, jossa tuotteiden valmistukseen osallistuvat kehitysvammaiset, osatyökykyiset ja pitkäaikaistyöttömät. Ostamalla tuet keuruulaisten asiakkaiden toimintaa.

Lue tarkemmin Flyer_Navikkapuoti

Lisätietoja voit kysyä:

Erja Ikkala
työllisyyspäällikkö
puh. 040 5440 139
etunimi.sukunimi@keuruu.fi
Keuruun kaupunki, työllisyyspalvelut
Keskusaukio 3
eCenter, B- porras (3. kerros)
42700 KEURUU

viiva_mv

Keuruun seutukunnan työttömyys edelleen Keski-Suomen matalin

Keuruun seutukunnan 11,2 % työttömyysaste oli Keski-Suomen seutukunnista pienin lokakuussa 2017. Koko Keski-Suomen työttömyysaste oli  12,1 %. Työttömiä työnhakijoita Keuruun seutukunnalla oli 530, joista pitkäaikaistyöttömiä oli 137 henkilöä, naisia työnhakijoista oli 263 henkilöä.

viiva_mv

Kaupankeskus Keuruu -hankkeen tilaisuuksia

JOULUKAUDEN AVAJAISET Pe 1.12.
Joulukauden avajaiset Keskustorilla kuten viime vuonna (ilotulitus, lastenohjelmaa, joulupukin konttori, lumikasa, myyntikojuja jne yhteismainos, pidennetyt aukioloajat, pop-up myymälä, jne)

Tiedossa monipuolinen, hauska ja mielenkiintoinen ohjelma.

Lisätietoja antaa: Tiina Sammallahti puh. 040 154 7902

viiva_mv

Keurusseudun yrittäjien uusi hallitus v. 2018

Keurusseudun Yrittäjät ry kokoontui 29.11. ja päätti ensi vuoden hallituksen koostumuksen. Hallituksen koostumus alla:

Tapani Paasu puheenjohtaja
Heikki Hurme sihteeri
Anna-Maija Mäki-Pollari
Hanna Seppänen
Petri Hämeenniemi
Eija Ruoho
Kaisa Kankainen
Jouni Lintula
Veli Tienaho
Markku Rämö

viiva_mv

Keski-Suomen yrittäjien uusi hallitus v. 2018

Keski-Suomen Yrittäjät ry kokoontui 23.11. Karstulan Wanhoihin Wehkeisiin viettämään vuosittaista syyskokousta. Syyskokous valitsi tulevan kauden puheenjohtajiston sekä hallituskokoonpanon ja linjasi toimintasuunnitelman.

Hallituksen koostumus:

Petri Salminen (pj), Tapu Holttinen (vpj), Kari Kivisaari (vpj).
Hallituksen jäsenet:
-Kimmo Valkeinen
-Maria Kokko
-Seija Kiiskilä
-Ilkka Kemppainen
-Tapani Paasu
-Aki Teiskonen

viiva_mv

Digijohtajaksi -hankkeen tilaisuuksia

Digijohtajaksi -hankkeen toimintaan voit tutustua tästä…

Ota yrityksesi digiloikka! Lue tarkemmin digiloikka_2017_0

Tutustu hankkeen järjestämiin tapahtumiin hintoineen tästä…

Lisätietoa antaa:

Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä (ESR)
Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, Katja Järvelä; p. 040 341 6425; katja.jarvela@jao.fi

viiva_mv

Digipolku-hankkeen tilaisuuksia

Digipolku -hankkeen toimintaan voit tutustua tästä…

Lisätietoja hankkeesta ja tapahtumista antaa:
jaana.k.mahonen@jyu.fi; p. 040-805 4819
Digipolku-hanke, Jyväskylän yliopisto

viiva_mv

Ajankohtaisia koulutuksia

TAMK:

Tampereen ammattikorkeakoulun verkkokurssitarjontaa löydät tästä: verkkokurssit_AMK_2018

Verkkokurssit ovat yleensä ajasta ja paikasta riippumattomia, joten soveltuvat hyvin työn ohella tehtäväksi. Lue tarkemmin tästä.

Tradenomikoulutus alkaa monimuotona Mäntässä syksyllä 2018.  Listätietoja tästä.

***

Keski-Suomen ELY-keskuksen koulutuksista saat tietoa tästä…

***

Kaikille avoimia lupakorttikursseja Keuruulla:

Hätäensiapu (8 h)                      12.12.2017

Tieturva 1                                     17.3.2018

Tieturva 1- ja Hätäensiapu 8 h koulutukset järjestää Peilipinta Consulting Oy.  Tieturvakoulutuksesta saa Trafin kirjaamismerkinnän. Ilmoittautuminen http://www.peilipinta.fi/koulutuskalenteri
Ilmoittautumiset ja lisätiedot myös Aleksi Perämäki, aleksi.peramaki@peilipinta.fi,
puh. 040 3575710

***

Kilpailukykyinen keskisuomalainen maaseutu -koulutushanke (KIKE):n  koulutuksia:

https://www.aitomaaseutu.fi/hankkeet/kikehanke

***

Mäntässä jatkuva haku seuraaviin aikuisille suunnattuihin tutkintoihin!
·    Kone- ja metallialan perustutkinto näyttötutkintona
·    Koneistajan ammattitutkinto
·    Kunnossapidon ammattitutkinto
·    Liiketalouden perustutkinto näyttötutkintona
·    Suurtalouskokin ammattitutkinto

www.sasky.fi

viiva_mv

KUMPPANEIDEN UUTISKIRJEITÄ

Keski-Suomen Yrittäjät ry:n uutiskirje avautuu tästä…

Keski-Suomen ELY-keskuksen uutiskirje avautuu tästä…

Suomen Yrittäjät, kuntavaikuttajan uutiskirje avautuu tästä…

Keski-Suomen matkailun uutiskirje avautuu tästä…

Keski-Suomen TE-toimiston uutiskirje avautuu tästä…

Suomen metsäkeskus, Itäisen alueen uutiskirje avautuu tästä…

viiva_mv

Tulossa:

Vesuri ry:n neuvonta ja ohjauspäivä Keulinkilla: 15.12. Varaa aika ja tule tapaamaan Raisa Saarilahti-Kuljua! Tervetuloa keskustelemaan yritystukiin liittyvistä asioista! Lisätiedot ja ajanvaraus: Puh. 050 324 1144
Vesuri -ryhmän kotisivut ja hankerekisterin löydät tästä.

***

Opinkeuruu.fi – sivusto esittelee aikuisten koulutusmahdollisuuksia Keuruulla. Sivustolle on koottu tietoa opintoja suunnitteleville, yrityksille ja oppilaitoksille.

www.opinkeuruu.fi/

 

viiva_mv

1.-30.11.2017 Keuruun seutukunnalle perustetut yritykset:

  • Jari Heinänen
  • Ympäristöpalvelut Pessinen
  • Miao Jalkanen
  • Timo Peräinen
  • Tmi Eeva Kallio

 

1.-30.11.2017 Petäjävedelle perustetut yritykset:

  • Yosen International Oy

 

Comments are closed.

Kehittämisyhtiö Keulink Oy

Kehittämisyhtiö Keulinkin asiantunteva ja osaava henkilöstö palvelee yrityksiä kaikissa yrityksen elinkaaren vaiheissa aina yrityksen perustamisesta omistajanvaihdokseen.

Keskusaukio 3
42700 Keuruu
Puh. 0400 342 915
keulink(at)keulink.fi

Keulink Kiinteistöt Oy

Keulink Kiinteistöt Oy rakennuttaa ja ylläpitää Keuruun kaupungissa toimitiloja teollisuus- ja tuotannollisille yrityksille.

045 133 8581
iris.helin(at)keulink.fi

Toimistomme on auki

ma-pe klo 8.00-16.00
palvelemme tarvittaessa
myös toimistoajan ulkopuolella.
© Keulink 2018. All rights reserved.
Site by Pelismo Oy / p+web®
Kehittämisyhtiö Keulink Oy