Maaliskuun 2019 uutiskirje

”I wish I could live a little more, look up to the sky, not just a floor” – kunpa pystyisin elämään enemmän, katsoa ylös taivaalle, ei alaspäin – vain kohti lattiaa”

Musiikki on minulle valtavan tärkeä asia – en itse osaa sitä tuottaa, mutta kuuntelen mielelläni ja erityisesti tekstit puhuttavat minua. Voice of Finland on yksi suosikkiohjelmistani. Tämän kauden avauksessa syyrialaistaustainen Joli Malik tulkitsi Adelen ”Million years ago” kappaleen aivan käsittämättömän hienosti – nyt ei kuitenkaan ole pelkästään siitä kysymys vaan tekstistä, jossa on otsikossa mainittu kohta. Miten voimaannuttavasti sanottu – nyt on aika elää enemmän ja katsoa eteenpäin positiivisesti.

Me täällä kehittämisyhtiössä uskomme vahvasti seutukuntamme tulevaisuuteen. Emme tee sitä ainoastaan ”virkamme puolesta”. Me uskomme tulevaisuuteen, koska näemme siitä hyviä merkkejä koko ajan. Yhteisen tekemisen vahvuudesta kertoo muun muassa 5.3.2019 oleva rekrytointitapahtuma. Tapahtumassa on tarjolla yli 220 työpaikkaa. Tällä viikolla saamme viimeiset tiedot – voi olla, että pääsemme jopa 250 työpaikkaan. Yrityksiä on paikan päälle ilmoittautunut 26. Lisäksi omaa toimintaansa ja tarjontaansa on esittelemässä viisi oppilaitosta. Tämä, jos mikä, on osoitus yhteisen tekemisen voimasta.

On ollut myös hienoa huomata, että yritysneuvojallamme on ollut runsaasti henkilöasiakkaita. Tämä puolestaan on osoitus siitä, että seutukunnallamme on ihmisiä, jotka uskovat huomiseen ja ovat valmiina yrittämään. Yrittäjäksi ryhtyminen on erinomainen vaihtoehto tulevaisuuteen. Yrittäjä työllistää itsensä ja joskus monia monia muita ihmisiä – arvokasta työtä yhteiskuntamme eteen!

Tulevaisuutta rakennetaan myös hankkeiden avulla. Hankkeet ovat kehittämisyhtiöllemme työkalu uuden luomiseen. Menossa olevissa hankkeissamme on oivallinen vauhti päällä. Satamat ja reitit -hankkeessa jatkuu suunnitelman mukainen perustyö alueemme kehittämiseksi. Lisäksi hankkeessa käynnistyy Keuruun kaupungin Ahtolan sataman ja Mäntän Myllyrannan satamien Master Plan tasoisten kohdesuunnitelmien laatiminen. Työhön on valittu osaava toimija. Kesäkuussa sitten tiedämme, millaisen tulevaisuuden vision asiantuntijat kyseisille satamille löytävät.

Maaseudun kehittämisen hankkeessa etsitään kiivaasti uusia avauksia elinvoiman lisäämiseksi. Suurina mahdollisuuksina nähdään maatalouden osalta uudet viljeltävät lajit kuten esimerkiksi tattari ja hamppuöljy. Green Care toiminta nostaa mahdollisuutena myös päätänsä. Me uskomme, että maaseudun toimijoilla voisi olla hyvät mahdollisuudet hyödyntää omaa osaamistaan myös hyvinvointipalveluiden saralla. Aika näyttää, miten tässä yhdessä onnistumme.

Varuskunnan suunnassa tapahtuu myös. Keurusselän luoteisrannasta Keurusseudun veturi -hanke (Viila) on käynnistynyt 1.2.2019. Näkymät uuden yrityksen perustamiselle ovat hyvät. Me uskomme vahvasti siihen, että entisen varuskunnan alueelle syntyy yritys, joka omalla toiminnallaan saa laajasti hyvää aikaiseksi.

– Intiaanivanhus keskusteli lapsenlapsensa kanssa. Vanhus sanoi ”Kaikissa meissä asuu kaksi taistelevaa sutta. Toinen niistä on paha. Se on viha, pelko, kateus, mustasukkaisuus, suru, ylimielisyys, itsesääli ja valhe. Toinen susista on hyvä. Se on ilo, rauha, rakkaus, toivo, tyyneys, nöyryys, hyväntahtoisuus, empatia, totuus ja luottamus.” ”Kumpi susi voittaa?” kysyi lapsenlapsi. ”Se, jota ruokit.” vastasi vanhus. –

t. Jukka K

viiva_mv

Etsitkö jatkajaa liiketoiminnallesi? Onko yrityksesi myyntikunnossa?

Yrittäjien ikääntymisestä johtuva omistajanvaihdos on edessä seuraavan vuosikymmenen aikana lähes 50 000:ssä suomalaisessa yrityksessä (Omistajanvaihdosbarometri 2018). Keuruun seudulla arvioidaan tarvittavan jopa 200 jatkajaa eri toimialojen yrityksiin.

Omistajanvaihdoksen kynnyksellä mielessä pyörii varmasi useita kysymyksiä. Sinun ei kuitenkaan tarvitse pohtia näitä kysymyksiä yksin, voit ottaa yhteyttä Keulinkin yritysneuvontaan ja voimme tehdä selkeän suunnitelman siitä, miten yrityksen myyntiprosessi toteutetaan.

Aluksi sinun tulee selvittää itsellesi seuraavia asioita:
1. Oletko sinä ja yrityksesi valmis omistajanvaihdokseen?
2. Onko yrityksesi kiinnostava jatkajan silmissä? Ostaisitko sinä tämän yrityksen?
3. Ymmärrä, että jatkaja ostaa itselleen tulevaisuuden. Mikä on yrityksessäsi ostajalle arvokasta?
4. Tee päätös, miten myyntiprosessi toteutetaan:
a. yrityksen nimellä vai anonyymisti?
b. mikä on aikataulu?
c. pitääkö yritystä laittaa myyntikuntoon?

Ota yhteyttä, jos yrityskauppa on sinulla ajankohtainen. Tehdään suunnitelma
kuinka tästä lähdetään rakentamaan uutta tulevaisuutta sinulle ja yrityksellesi.

Leila Piippa 0400 314 190 leila.piippa@keulink.fi

viiva_mv

REKRY 5.3.2019 Keuruun seurakuntakeskuksessa

Tule rekrytoimaan ja rekrytoitumaan! Ota yhteyttä ja kerro avoimesta työpaikasta tai ilmoittaudu työnhakijaksi: ritva.pohjoisvirta@keulink.fi

viiva_mv

RAHOITUSKLINIKKA YRITYKSILLE 15.3.2019 KLO 8 – 12

Viime vuonna Keuruu-Multia-Petäjävesi alueelle myönnettiin yritystukia yhteensä 1 836 738 euroa!

Rahoituskanavina ovat olleet Maaseuturahoitus, TEM:n yritystuet (EAKR) ja Business Finland.

Nykyinen rahoituskausi lähenee loppua ja suuremmat hankkeet olisi hyvä saada pikaisesti käyntiin. Tukea on edelleen runsaasti haettavissa! Olisiko sinulla juuri nyt investointi, innovaation edistäminen tai muu kehittämishanke ajankohtainen? Rahoitusklinikka yrityksille perjantaina 15.3. klo 8-12 välisenä aikana, paikalla Keulinkin yritysneuvonta sekä maaseuturahoituksen asiantuntijana Vesuri-ryhmän työntekijät. Varaa tunnin tapaamisaika Leilalta 0400 314 190 tai leila.piippa@keulink.fi

Jos perjantain aika ei sovi, niin katsotaan kalenterista juuri sinulle sopiva ajankohta.

Alla olevasta linkistä voit tutustua ELY -keskuksen sivuston kautta Keski-Suomeen myönnetystiä tuista tarkemmin.

http://www.ely-keskus.fi/web/ely/-/pk-yrityksiin-myonnetyssa-rahoituksessa-nakyi-vahahiilisten-tuotteiden-ja-palveluiden-kehittaminen-keski-suomi-

viiva_mv

viiva_mv

Tulossa:

Vesuri ry:n toiminnanjohtaja Raisa Saarilahti-Kulju päivystää Keulinkin tiloissa 15.2., 15.3., 12.4., 17.5. ja 14.6.2019

Varaa aika Raisalta puh. 050-324 1144 ja tule tapaamaan yritystukiin tai Leader -hankkeisiin liittyvissä asioissa!
Vesuri -ryhmän kotisivut ja hankerekisterin löydät tästä.

viiva_mv

Keulinkilla koulutus: Digitaalisten riskien hallinta 7.3.2019

Ilmoittaudu: ritva.pohjoisvirta@keulink.fi tai https://www.lyyti.fi/reg/riskienhallintakeuruu

viiva_mv

viiva_mv

viiva_mv

viiva_mv

Maaseudun kehittäminen (MaKe-hanke)

Näin maaliskuun aluksi, vielä kerran lämpimät kiitokset kaikille teille, jotka osallistuitte 15.2.2019 Keuruun kaupungintalolla järjestettyyn tilaisuuteen – vaihtoehtoiset viljelymuodot sekä aurinkoenergian mahdollisuudet. Osallistujamäärä oli kiitettävä ja esitykset hyvin mielenkiintoisia.

Kehittämisyhtiö Keulink Oy järjestää 5.3.2019 klo 13.00 alkaen rekry-tilaisuuden Keuruun seurakuntakeskuksessa. MaKe-hanke on myös tapahtumassa mukana. Odotan innolla monia rakentavia keskusteluja paikallisten työnantajien ja yritysten kanssa. Toivon, että päivän johdosta saamme entistä laajemman yhteistyöverkoston, jonka kanssa voimme yhdessä kehittää Keurusseutua.

Hankkeella on työnalla useita tapahtumia ja kehitysideoita, joista tarkemmin lähempänä toteutumisajankohtaa. Maaseudun kehittämiseen liittyviä ajatuksia ja toiveita otetaan mielellään vastaan.

Projektipäällikkö Marjukka Kautto puh. 040-1416505

marjukka.kautto@keulink.fi

viiva_mv

Satamat ja reitit -hankkeen kuulumisia

Keurusselkä Satamat ja Reitit -hankkeen yhtenä osana toteutetaan Keuruun Ahtolan satamaan ja Mäntän Myllyrannan satamaan master plan -tasoiset kehittämissuunnitelmat. Kehittämissuunnitelmien prosessi on alkanut 18.2. aloituskokouksessa. Suunnitelman tekijäksi valittiin kilpailutuksen perusteella Sweco Ympäristö Oy, ja pääsuunnittelijana toimii Kimmo Vähäjylkkä. Keurusselkä Satamat ja Reitit -hanke koordinoi kehittämissuunnitelmien prosessia, jota tehdään tiiviissä yhteistyössä kaupungin työntekijöiden ja niiden yrittäjien kanssa, joita satama-alueen kehittäminen kiinnostaa. Satamien ideointityöpajat järjestetään 21.3. ja niihin kutsutaan kaupunkien henkilökuntaa sekä yrittäjiä ja yhdistyksiä, joiden toimiala liittyy satamiin.

Keurusselän kraatterimenneisyyden hyödyntämisestä on työstetty kehittämissuunnitelmaa keräämällä ideoita muista kraatterimatkailukohteista ja haastattelemalla keskeisiä toimijoita ja asiantuntijoita. Keurusselkä on yksi maailman vanhimpia tunnettuja kraattereita, Suomen tällä hetkellä tunnetuista kraattereista suurin ja alueen pirstekartiot ovat poikkeuksellisen upeita – se ansaitsisi ehdottomasti noston maailmankartalle. Kehittämissuunnitelma viimeistellään kraatteritutkijoiden, geomatkailun asiantuntijoiden sekä kaupunkien keskeisten toimijoiden yhteisen tilaisuuden pohjalta maaliskuussa.

Keuruun Nyyssänniemen leirintäalueen kehittämissuunnitelma on myös loppusuoralla. Suunnitelmaa varten on kerätty ideoita syksyn ideapalavereista, Suomen palkituilta leirintäalueilta sekä haastattelemalla asiantuntijoita. Nyyssänniemi on leirintämatkailun kannalta erinomaisella paikalla ja alueen yrittäjävetoinen kehittäminen yrittäjän kilpailutuksen ja pitkän vuokrasopimuksen myötä voisi tuoda kaupungin elinkeinoelämälle entistä enemmän matkailutuloa ja sitä kautta lisää hyvinvointia. Loppukeskustelu kaupungin virkamiesten kanssa on tulossa maaliskuussa.

Kolhon ja Ukonselän alueen palveluista ja reiteistä laadittavaa kehittämissuunnitelmaa varten on koottu taustatietoja haastatteluin, tutustumiskäynneille sekä historialähteistä. Alueelle on runsaasti mielenkiintoista kulttuurihistoriaa ja erittäin kauniita järviluontokohteita, joita kannattaa työstää palvelemaan sekä paikallisia että matkailijoita entistä paremmin. Syksyn ideapalavereissa saatuja ideoita kehitetään eteenpäin yhdessä alueen yhdistystoimijoiden kanssa 6.3. klo 14 pidettävässä avoimessa tilaisuudessa Kolhon kirjastossa.

Luontoreittien osalta tällä hetkellä kerätään tietoa olemassa olevista reiteistä ja taukopaikoista sekä niihin kytkeytyvistä palveluista. Samaan aikaan valmistellaan erilaisia malleja siitä, missä ja miten reittikartta pystytään julkaisemaan. Esillä ovat yhtä lailla maastoreitit ja järvireitit sekä eri lajit, joissa reittejä pystytään hyödyntämään (retkeily, maastopyöräily, polkujuoksu, moottorikelkkailu, ratsastus, mönkijät, melonta, veneily). Yhtenä osana reittien palveluita on selvitetty kalastuksen mahdollisuuksia ja kehittämismahdollisuuksia.

Yhteydenotot ja ideat: Satu Soutolahti, projektipäällikkö, p. 0443257385, satu.soutolahti@keulink.fi

viiva_mv

viiva_mv

Kasvu Open -tapahtuma tulossa!!!

Keski-Suomen Kasvupolulla on tähän mennessä sparrattu jo 105 kasvuintoista yritystä – olisiko tänä vuonna sinun aikasi jakaa kasvunhaasteesi asiantuntijoiden arvioitavaksi?

Tutustu tarkemmin asiaan tästä…

Kasvu Open on asiantuntijoiden verkosto, jonka tarkoituksena on auttaa sekä pitkään toimineita että startup-vaiheessa olevia pk-yrityksiä. Asiantuntijat eli myllärit auttavat yrityksiä kehittämään liiketoiminnan eri osa-alueita kokemuksensa ja ammattitaitonsa mukaan.

KESKI-SUOMEN KASVUPOLUSTA listätiedot ja ilmoittautumislinkit löydät tästä…

Kehittämisyhtiö Keulink Oy on Kasvupolku -yhteistyökumppani.

Tule mukaan kasvu-uralle!

viiva_mv

Yrittäjä / esimies – tue jaksamistasi!

viiva_mv

KUTSU: SAUNASTA UUTTA LIIKETOIMINTAA?

AIKA:  20.3.2019 Kello 13-16

PAIKKA: Kalliokabinetti, Hotelli Mesikämmen, Karhunkierros 149, Ähtäri

TERVETULOA maksuttomaan iltapäivään verkostoitumaan ja ideoimaan uusia tuotteita ja palveluita! Tilaisuudessa tapaat muita Sauna from Finland-jäsenyrityksiä ja asiantuntijoita ja kuulet aitoja case- esimerkkejä.  Saat tietoa ja vinkkejä mielenkiintoisista liiketoimintamahdollisuuksista sauna-alan kasvavilla markkinoilla. Etsimme mukaan juuri Sinua kasvavaan verkostoomme?  Tilaisuuteen ovat tervetulleita monialaiset yrittäjät ja yritykset ympäri Suomen.

Ähtäri tunnetaan erityisesti pandoista, mutta Ähtäriin ollaan suunnittelemassa myös paljon muuta mielenkiintoista mm. saunamaailma. Saunamaailman tarjoamista mahdollisuuksista kertomassa on elinvoimapäällikkö Jani Takamaa. Paikalla on myös projektipäällikkö Esa Vuorenmaa, joka koordinoi koulutus- ja tutkimusyhteistyötä Kiinaan.

Tilaisuudessa Sauna from Finland ry:n asiantuntijat avaavat erilaisia bisnesmahdollisuuskia sauna-alan kasvavista liiketoimintamahdollisuuksista niin vientimarkkinoilla kuin matkailuelämyksiä tarjottaessa.

Kuulet mielenkiintoisia tarinoita jäsenyritystemme kasvusta ja vientimarkkinoiden valtaamisesta. Tilaisuus on rento ja keskusteleva. Pääset verkostoitumaan ja keskustelemaan sauna-alan asiantuntijoiden kanssa. Paikalla kokemuksistaan kertovat mm. Jokipiin Pellava Oy:n, Veicon sekä Osmia Oy:n yrittäjät.

Sauna from Finland ry on monialainen, saunaelämyksen ympärillä toimiva lähes 200 yrityksen verkosto. Merkittävä osa yrityksistä tavoittelee viennin merkittävää lisäämistä. Yhdistys työskentelee suomalaisen sauna-alan hyväksi tavoitteenaan maailman parhaan, sertifioidun saunaelämyksen kehittäminen.

Tervetuloa! 

Satu Freyberg / Sauna from Finland / Puh: 0400 966112 / satu@saunafromfinland.fi

 Ilmoittautuminen 14.3 mennessä.

Tilaisuudessa on tarjoilua, joten ilmoitathan mahdollisesta erityisruokavaliosta

viiva_mv

viiva_mv

Digijohtajaksi -hankkeen loppurutistus; hanke päättyy 03.2019

Lue vielä tulossa olevista tapahtumista ja ilmoittaudu mukaan.

Digijohtajaksi! 2019 esite

Ilmoittautumistiedot esitteessä.

viiva_mv

Keuruun seutukunnan työttömyys 10,3 %

Keuruun seutukunnan työttömyysaste oli joulukuussa 2018 Keski-Suomen seutukunnista matalin eli 10,3%. Koko Keski-Suomen työttömyysaste oli  12,4 %. Korkein työttömyys% oli Äänekoskella 13,7 %. Keuruun seutukunnalla työttömiä oli joulukuussa 2018 834 henkilöä.

viiva_mv

Ajankohtaisia koulutuksia:

Opiskele Keuruulla avoimia korkeakouluopintoja:

Yrittäjyyden perusteet – opi kansalaisen perustaitoja ja liiketoiminnan ydintä
Jyväskylän avoimen yliopiston opintojakso tarjoaa yrittäjyydestä kiinnostuneille ja yritysten edustajille erinomaisen mahdollisuuden perehtyä yrittäjyyteen liittyvään tutkimustietoon ja käytännön toimintaan kokeneen asiantuntijaopettajan johdolla.

Yrittäjyyden perusteiden ymmärtäminen on tulevaisuuden kansalaisten avaintaito. Yrittäjyyden perusteet -opintojakso tarjoaa ymmärrystä ja konkreettista tietoa yrittäjyydestä tutkittuun tietoon perustuen. Kevään ja kesän aikana suoritettava Yrittäjyyden perusteet -opintojakson aloitusluento järjestetään lähiopetuksena Keuruulla 25.4.2019.

Ilmoittautuminen on käynnissä ja kestää 11.4.19 saakka. Tutustu tarkemmin http://bit.ly/yrittäjyydenperusteet

Perhe- ja perintöoikeus 5 op
Opintojaksolla perehdytään perhe- ja perintöoikeuden keskeiseen lainsäädäntöön ja avioliiton varallisuusteorioihin. Kurssin jälkeen opiskelija osaa laatia erilaisia perhe- ja perintöoikeudellisia asiakirjoja: perukirjan, ositussopimuksen sekä perinnönjakokirjan. Lisäksi opiskelija osaa soveltaa perintö- ja lahjaverolakia.

Kurssi järjestetään keskiviikko-iltaisin 13.3.- 29.5.2019. Kontaktit Keuruulla eivät ole pakollisia, vaan tarjolla opintojen tueksi. Opinnot voi suorittaa myös verkossa.

Opiskelijalta odotetaan Juridiikan perusteiden hallintaa ja juridisen tiedon etsintä- ja analysointivalmiuksia.

Ilmoittautumiset 7.3.2019 mennessä http://bit.ly/perintoikeus

***

TietoAkseli

Maksuttomia wabinaareja:

Näihin kaikkiin webinaareihin ovat ilmoittautumislinkit jo avoinna ja sinne pääset  https://www.tietoakseli.fi/webinaarit/.

Ilmoittaudu mukaan, vaikka et live-esitykseen pääse osallistumaan. Vain ennakkoilmoittautumalla saat webinaarin jälkeen sähköpostiisi linkit esitykseen ja luentoaineistoon. Webinaari ovat kaikille avoimia ja maksuttomia ja osallistumiseen tarvitset vain toimivan nettiyhteyden.

***

Metsäkeskuksen koulutustiedote avautuu tästä…

SASKYn koulutuksista:

Muutoskoulutus esite MuutosKoulutus_esite

Rekrykoulutus esite RekryKoulutus_esite

Rekrykoulutus esite yritysten rekrytointitarpeisiin Retail_RekryKoulutus_esite

Henkilöstön täsmäkoulutus esite TäsmäKoulutus_esite

Yrittäjän ammattitutkinto: Yrittäjän_ammattitutkinto_24082018

Mäntässä jatkuva haku seuraaviin aikuisille suunnattuihin tutkintoihin!
·    Kone- ja metallialan perustutkinto näyttötutkintona
·    Koneistajan ammattitutkinto
·    Kunnossapidon ammattitutkinto
·    Liiketalouden perustutkinto näyttötutkintona
·    Suurtalouskokin ammattitutkinto

www.sasky.fi

***

TAMK:

Tampereen ammattikorkeakoulun verkkokurssit ovat yleensä ajasta ja paikasta riippumattomia, joten soveltuvat hyvin työn ohella tehtäväksi. Lue tarkemmin tästä.

***

Keski-Suomen ELY-keskuksen koulutuksista saat tietoa tästä…

***

Kilpailukykyinen keskisuomalainen maaseutu -koulutushanke (KIKE):n  koulutuksia:

https://www.aitomaaseutu.fi/hankkeet/kikehanke

viiva_mv

KUMPPANEIDEN UUTISKIRJEITÄ

Aico Academy Oy:n uutiskirje / avautuu

Keski-Suomi ennakoi uutiskirje / avautuu

Rakennerahastojen uutiskirje /  avautuu

SSYP:n uutiskirje / avautuu

Metsäkeskuksen uutiskirje / avautuu

Keski-Suomen Yrittäjien uutiskirje / avautuu

Keski-Suomen maaseudun uutiskirje / avautuu

Vesuri -ryhmän uutiskirje /  avautuu

Keski-Suomen matkailun uutiskirje / avautuu

Suomen Yrittäjien uutiskirje / avautuu

viiva_mv

Opinkeuruu.fi – sivusto esittelee aikuisten koulutusmahdollisuuksia Keuruulla. Sivustolle on koottu tietoa opintoja suunnitteleville, yrityksille ja oppilaitoksille.

www.opinkeuruu.fi/

viiva_mv

1.-28.2.2019 Keuruun seutukunnalle perustetut yritykset:

  • VuoCar Oy
  • Tmi VL Rent
  • Tmi Metsä Saarinen

Comments are closed.

Kehittämisyhtiö Keulink Oy