TAHDON – Yhteiselle matkalle -aktivointihankkeessa on kaksi teemaa: hääpalvelut ja matkailun kehittäminen. Hanketta hallinnoi Kehittämisyhtiö Keulink Oy ja hankkeen toteutusaika on 6 kk ajalla 15.6.2019 – 30.4.2020. Hankkeen tilaisuuksista ilmoitetaan mm. uutiskirjeissä ja hankkeen sivulla.

Tavoitteena on saada syntymään yritysryhmähankkeet tai -hankkeita sekä vetovoimaisten hääpalveluiden kokonaisuuden kehittämiseen että matkailun kehittämiseen. Matkailun vahvuuksia alueella voisi kehittää esimerkiksi hiljaisuuden kirkkotien tai esteettömän luontomatkailun teemojen ympärille. Yritysten välinen yhteistyö, uudet tuotteet, palveluiden paketointi ja viestinnän kehittäminen – tässä muutama esimerkki mahdollisuuksista, joita yritykset voivat yritysryhmähankkeen kautta lähteä tavoittelemaan.

Yrityskartoitus
Hankkeessa kartoitetaan yritysten kehitystarpeita ja -halukkuutta yrityskartoituksen avulla. Kartoituksen kohteena ovat matkailuyritysten lisäksi juhlapalveluyritykset sekä muut yritykset, joiden palvelut voisivat liittyä hääteemaan. Parhaimmillaan yrityskartoituskeskustelu voi avata yrittäjälle ajatuksia, ideoita ja mahdollisuuksia yrityksen kehittämiseen. Yrityskartoitukseen voi osallistua kolmella tavalla: soittamalla, varaamalla tapaamisajan tai kertomalla yrityksen kehittämisen ajankohtaisista asioista sähköpostitse seuraavasti:
KERRO TAI KUVAILE LYHYESTI:
• Yrityksen toimiala
• Yrityksen palvelulupaus
• Yritysyhteistyö ja tärkeimmät kumppanit
• Markkinointi- ja viestintätilanne
• Yrityksen vahvuudet
• Yrityksen kehittämisen tarpeet (esim. tuotteet ja palvelut, markkinointi ja myynti, kansainvälistyminen, ympäristöasiat, vastuullisuus, henkilöstön ammatillinen kehittäminen yms.)

HANKKEEN TAVOITTEET:
Hääteema:
1. Saadaan sitoutettua hääteemaan ympärille koottavaan yritysryhmähankkeeseen yrityksiä ja julkisia toimijoita niin, että saadaan koottua yritysryhmähanke, joka lähtee kehittämään hääpalvelukokonaisuutta alueen yhdeksi vetonauloista.
2. Sovitaan mukaan lähtevien yritysten kanssa yritysryhmähankkeen sisältö: tavoite ja toimenpiteet, omarahoitukset ja hallinnoija ym. mahdolliset seikat.
3. Sitoutetaan mukaan lähtevät yritykset omarahoitusosuuden maksamiseen ja laaditaan tarvittavat asiapaperit.
Matkailusta meininkiä:
4. Saadaan sitoutettua ”Matkailusta meininkiä” teeman ympärille koottavaan yritysryhmähankkeeseen yrityksiä ja julkisia toimijoita niin, että saadaan koottua yritysryhmähanke, joka lähtee kehittämään matkailullisia vahvuuksia yhteisesti sovitun teeman ympärille, joka voi olla esim. hiljaisuuden kirkkotie.
5. Sovitaan mukaan lähtevien yritysten kanssa yritysryhmähankkeen sisältö: tavoite ja toimenpiteet, omarahoitukset ja hallinnoija ym. mahdolliset seikat.
6. Sitoutetaan mukaan lähtevät yritykset omarahoitusosuuden maksamiseen ja laaditaan tarvittavat asiapaperit.
Hankkeen tuloksena syntyy Keuruun seutukunnalle (mahdollisesti huomioiden mukaan myös lähikuntien yrityksiä ja toimijoita) yritysryhmähankkeet, jotka lähtevät:
1. kehittämään häätapahtumista alueen yhden vetovoimatekijän
2. kehittämään ”Matkailusta meininkiä” –teeman sisällä tapahtuvasta toiminnasta alueen yhden vetovoimatekijän.

HANKKEEN TOIMENPITEET:
1. Hanke kokoaa yhteen Keuruun seutukunnan ja lähialueen matkailuun, palvelualaan ja em toimialoihin kytköksissä olevia yrityksiä/toimijoita ja selvittää niiden halua lähteä mukaan yritysryhmähankkeeseen, joka lähtee kehittämään alueen häämatkailusta/matkailusta alueen vetovoimatekijän.
2. Hanke selvittää yrityskartoituksella yhteisiä markkinoinnillisia puutteita, osaamisvajeita, markkinoinnissa ja myynnissä tarvittavia kehittämisosioita sekä muita mahdollisia esiin nousevia kehittämisosioita sekä yhteistyön mahdollisuuksia. Erityistä huomiota kiinnitetään digitaalisten ratkaisujen käyttövalmiuksiin ja mahdollisuuksiin.
3. Hanke kokoaa yritys- ja toimijaverkoston, jonka tahtotila on lähteä yhdessä kehittämään palvelukonseptia niin, että alueen palvelutarjonta kehittyy, alueen vetovoima lisääntyy, palveluiden tarjonta on entistä laajemmin saatavilla, myynnit kasvavat ja alueen työpaikat lisääntyvät.
4. Aktivointihanke tukee matkailu- ja palveluyritysten, toimijoiden sekä erillisten teemaverkostojen syntymistä Keuruun seutukunnalle ja lähialueille niin, että hankkeen tuotoksena syntyy yritysryhmähankesuunnitelma liitteineen. Yritysryhmähankesuunnitelmaa laadittaessa kiinnitetään erityistä huomiota alueen yritysten välisen yhteistyön kehittämiseen ja matkailulliseen vetovoimaan sekä tietoverkostoissa edistettäviin mahdollisuuksiin.

Ota rohkeasti yhteyttä kaikenlaisten kehittämisideoiden ja -kysymysten merkeissä!

Satu Soutolahti, projektipäällikkö, p. 0443257385, satu.soutolahti@keulink.fi

Comments are closed.