Tammikuun 2020 uutiskirje

Eteenpäin…!

Miltä näyttää edessämme oleva uusi vuosi? Vaaniiko siellä lama, talvimyrskyt, kylmä juhannus, kaatosade markkinoilla vai tyystin jotain uutta ikävää? Tätä kirjoittaessani YLE:n verkkosivujen etusivulla lukee ”Digijätit, ilmastonmuutos ja nationalismi pirstovat myös ensi vuosikymmentä”. Evoluutio ei ole vielä pyyhkinyt pois meissä ihmisissä asuvaa epäluuloa ja pessimismiä. Mutta jotenkin tuntuu, että voisimme jo pikkuhiljaa ryhtyä ajattelemaan hieman positiivisemmin, katsoa tulevaisuuteen mahdollisuuksia etsien ja huomiseen uskoen. Kaikki järkevät mittarit kuitenkin osoittavat meille, että maailma menee koko ajan parempaan suuntaan kaikista haasteista huolimatta.

  1. Tavoite vuodelle 2020: Suhtaudu tulevaisuuteen valoisasti.

Keuruun seutukunnalla menee varsin hyvin monellakin tapaa. Työpaikkojen määrän kehittyminen on ollut viime aikoina hyvää ja työllisyysluvutkin ovat mainioita. Seutukunnallamme on valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon voittanut yritys, tänne on rakenteilla moottorirata, koululaisille on rakentunut ja rakentuu uusia tiloja, ihan kohta on jo perinteiset maailmanmestaruuskilpailut ja monien muiden hienojen asioiden päällä – kuin kirsikkana kakussa – meillä on upea luonto.

En käytä kovin usein numeroita, mutta nyt se on ehkä paikallaan. Seutukunnallamme on vahva teollisuus ja vähittäiskauppa. Keuruulla vuonna 2017 teollisuuden liikevaihto oli 148 miljoonaa euroa ja vähittäiskaupan arvo oli 108 miljoonaa euroa – säilyttämisen arvoisia asioita. Hotelli- ja ravitsemustoiminnan liikevaihto vuonna 2017 oli 9 miljoonaa euroa – ihan ”mutu -tuntumalla” luku vaikuttaa aika pieneltä.

  1. Tavoite vuodelle 2020: Tehdään yhdessä aktiivisesti töitä teollisuuden ja kaupan hyvän tilanteen vähintäänkin säilyttämiseksi sekä työskennellään matkailun potentiaalin esille saamisen eteen – siinä on selkeä kasvun mahdollisuus.

No niin – siinä on nyt kaksi tavoitetta. Pitääpäs kääriä hihat.

Kaikkea hyvää vuodelle 2020 jokaiselle!

”Ei satu silmään, jos katsoo asioiden valoisaa puolta.”

t. Jukka K

PS!

  • KeuPa HT kausikortteja käytössä… ottakaa yhteyttä… kortit homehtuvat kohta käytön puutteeseen

viiva_mv

Digiasiaa Keuruun kirjastolla ke 15.1.2020 klo 12-16, tule mukaan!

viiva_mv

Jatkamme taloushallinnon kiemuroiden parissa myös ensi vuonna – tule mukaan!

Koulutukset jatkuvat 22.1.2020

viiva_mv

Viikinlahti Campus kutsuu kaikki yrittäjät ja yhteistyökumppanit leppoisalle aamubrunssille pe 24.1.2020 klo 8-10 Sotkuun.

Teemoina hyvinvointi, turvallisuus ja koulutukset. Yhteistyössä www.peilipinta.fi.

Ilmoittaudu mukaan 0505437373 numeroon 23.1.20 mennessä.

 

viiva_mv

Vuoden 2020 hanke- ja yrityspajat käynnistyvät – katso alta aikataulut Keuruulla ja Multialla. Vuoden ensimmäinen paja pidetään Keuruulla ti 28.1.2020 klo 13 – 16

viiva_mv

Terveiset ja kutsu ”Joustavat koulutusmallit” -hankkeesta – tule mukaan aamukahville 29.1.2020 klo 08.00

HUOM, HUOM!!! Ilmoittaudu tästä linkistä /  avautuu

viiva_mv

Mielenkiintoista koulutusta tapahtumien järjestämisestä!

Vahvaa kokemusasiantuntijuutta tarjolla 30.1.2020

viiva_mv

Matkailusta meininkiä

Uusia ideoita uuteen vuoteen? Tule etsimään yhteistyökumppaneita. Kehittämisyhtiö Keulink Oy järjestää matkailu- ja palveluyritysten tapaamisen Hotelli Viikinhovissa tiistaina 4.2.2020 klo 18 – 20 (kahvi klo 17.30). Tilaisuuden tavoitteena on saattaa yhteen erilaisten palveluiden tuottajia ja tarvitsijoita matkailuun ja juhlapalveluihin liittyen. Kysyntää on erityisesti ryhmien palveluista alueella! Lisätiedot ja ilmoittautuminen 29.1.2020 mennessä leila.piippa@keulink.fi tai satu.soutolahti@keulink.fi.

viiva_mv

Digiasiaa Multian kirjastolla ti 11.2.2020 klo 12-16, tule mukaan!

viiva_mv

Kestävän matkailun kehittämispolku

  • Sustainable Travel -valmennus järjestetään Keuruulla Viikinlahti Campuksella 4.3. klo 12 – 18.

Vastuullisen matkailun kehittäminen parantaa yrityksen kilpailukykyä matkailualalla tulevaisuudessa. Alueen matkailuyrittäjien on mahdollista päästä mukaan kestävän matkailun kehittämispolulle Sustainable Travel Finland -ohjelmaan pilottialueena toimivan Visit Jyväskylän kautta. Ohjelmaan kuuluva Sustainable Travel -valmennus järjestetään Keuruulla Viikinlahti Campuksella 4.3. klo 12 – 18. Tilaisuus on osallistujille maksuton. Laita nyt päivämäärä kalenteriin, tiedotamme ilmoittautumisesta seuraavassa uutiskirjeessä!

Voit perehtyä asiaan enemmän esimerkiksi oheisen linkin kautta https://www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/palvelut/matkailun-edistaminen/vastuullisuus/sustainable-travel-finland/

viiva_mv

Onnistunut rekrytointitapahtuma takana ja seuraava jo nurkan takana 11.3.2020

Kehittämisyhtiö vastuujärjestäjätahona järjesti yhteistyössä TE-palveluiden kanssa jo perinteiseksi muodostuneen rekrytointitilaisuuden, joka toteutettiin tällä kertaa 29.10. Työpaikat tähän rekryyn koottiin Keuruu, Multia, Petäjävesi, Jämsä, Mänttä-Vilppula, Juupajoki, Virrat ja Ähtäri –alueelta, eli n. 60 km säteeltä Keuruulta pl. Jyväskylä. Työpaikkojen haravoinnissa apunamme oli TAMKin yrittäjäkoulutusta tarjoava Proakatemia. Paikalle saapui n. 300 osallistujaa ja työpaikkoja oli tarjolla reilusti yli 200 kpl, joka on syksyn rekrylle todella hyvä työpaikkamäärä. Näytteilleasettajia oli 30. MSKK:n parturi-kampaaja- ja kosmetologiopiskelijat järjestivät upean juhlapukumuotinäytöksen kampauksineen ja meikkeineen, joka antoi hyvän esimerkin siitä, kuinka lähialueellamme on monipuolista koulutustarjontaa, jopa muoti- ja kauneudenhoidon saralla.

Rekryissä tavoitteenamme on, että työnhakijat ja työnantajat kohtaavat toisensa ja yritykset löytävät tarvitsemaansa työvoimaa. Tästäkin rekrystä saimme mukana olleilta hyvää palautetta: Kontakteja syntyi ja esim. jo seuraavana maanantaina aloitti eräässä yrityksessä uusi, rekrystä löytynyt työntekijä uudessa tehtävässään.

Keulinkin hallituksen päätöksen mukaisesti jatkamme ns. suurrekryjen toteutuksia edelleen: Seuraava on keskiviikkona 11.3.2020 klo 13.00 Keuruun seurakuntakeskuksessa. Tilaisuudesta lisätietoja antaa: Ritva Pohjoisvirta puh. 041-544 2193 tai sähköpostilla: ritva.pohjoisvirta.fi

viiva_mv

Terveisiä ”Hyvää Yhdessä” -hankkeesta (JAMK)

 – alkavan vuoden tapahtumia

  1. Digiklinikka: Keuruu 22.4. klo 17-20. Yhteistoteutus Kelulink ja Digisti Kylässä hanke. Avoin kaikille yrittäjille / somen käyttöönotto, sosiaalinen media; digitaalisen markkinoinnin välineet, maksullinen markkinointi
  1. Taloutta ja verkostoja: Talousklinikka – SOTE-palveluiden hinnoittelu
  1. Jyväskylän loppuseminaari 9/2020

Tarkempia päivämääriä tiedotetaan suunnittelun edetessä

viiva_mv

PUUALALLE ELINVOIMAA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA

Arvoisa puualan yrittäjä,
sinä metsänhoidon ammattilainen, sinä polttopuiden valmistaja ja myyjä, sinä puukäsitöiden taitaja.

Oletko ajatellut kehittää uusia tuotteita tai osaamistasi?
Haluatko parantaa palvelujesi saatavuutta ja arvostustasi?
Oletko harkinnut yhteistyön kehittämistä muiden yritysten kanssa tai jopa verkostoitumista?
No, nyt kuulolla!

Keuruun seutukunnalla ja lähialueella on merkittävä määrä puualan yrityksiä sekä toimialaa palvelevia yrityksiä. Toimialalla on selvästi vielä käyttämättömiä laajentumisen, kehittämisen ja kasvun mahdollisuuksia, joita on syytä nostaa esille ja viedä eteenpäin.

Omien tuotteiden laajemman kehittelyn kautta esim. taantuma-ajan riski vähenee. Yritysten välistä verkottumista kannattaa lisätä ja toimialarajapinnan ylittäviä verkostoja on hyvä rakentaa entistä enemmän. On siis selkeä tarve koota yhteen Keuruun seutukunnan ja lähialueen puualan yritykset sekä toimialaa palvelevat yritykset, jotka käyttävät raaka-aineena puuta muodossa tai toisessa sekä toimialaan kytköksessä olevat yritykset.

Tähän tarpeeseen Kehittämisyhtiö Keulink Oy on käynnistänyt Puualan aktivointihankkeen, jonka
tavoitteena on tukea puuyritysten sekä toimialaan kytköksissä olevien yritysten teemaverkostojen syntymistä Keuruun seutukunnalle ja lähialueille niin, että hankkeen tuotoksena syntyy vähintään yksi yritysryhmähanke, joka kehittää yrityksistä nousevia tarpeita. Toisena tavoitteena on synnyttää alueelle vähintään yksi yritysten välinen verkosto tai useampia verkostoja, joilla on tahtotila lähteä kehittämään uusia tuotteita, osaamistaan, palveluiden saatavuutta ja arvostusta sekä yritysten välistä yhteistyötä. Lisäksi pyritään lisäämään toimijoiden välistä yhteistyötä.

Pitkän tähtäimen tavoitteita ovat mm. metsäpalveluyrittäjyyden kehittyminen ja puunjalostuksen kehittyminen sekä kisällipolun käynnistäminen.

Selvitämme metsänhoitoon, polttopuiden valmistukseen ja myyntiin sekä ”puukäsitöihin” erikoistuneiden yritysten kehitystarpeita ja -halukkuutta yrityskartoituksen avulla. Kerro siis rohkeasti, mitä tarpeita yritykselläsi on ja miten niitä voitaisiin edistää esim. useamman yrityksen kanssa yhteistyössä. Myös esiin nousevat ideat ovat tärkeitä kuulla!

Yrittäjä, ota rohkeasti yhteyttä hankkeen projektipäällikköön, ja sovi tapaaminen jo marras-joulukuulle! Asiat hoituvat myös puhelimitse.

Jouko Kekkonen
Projektipäällikkö/Puualan aktivointihanke
Kehittämisyhtiö Keulink Oy
Puhelin 040 6413097
jouko.kekkonen@keulink.fi

viiva_mv

Vanha Keuruu – arvokas kulttuuriolohuoneemme!

Keuruun vanhan pappilan kahteen aittaan etsitään toimijoita kesäksi 2020. Aitoissa on aikaisempina kesinä ollut mm. pop up -myymälöitä ja näyttelyitä. Vanhan pappilan pihapiiri on erittäin suosittu matkakohde Keuruulla, ja kohteessa vierailee kesäaikaan useita ryhmiä viikoittain. Tervetuloa mukaan lämminhenkiseen yrittäjäjoukkoon!

Lisätiedot: Nanna Rantanen, p. 0400 663689 tai pappilanpidot@pappilanpidot.fi

viiva_mv

Kaksi KeuPa HT:n kausikorttia jokaisen yrittäjän käytettävissä – nyt varaamaan ne!!!

Kehittämisyhtiö Keulink Oy on KeuPa HT:n hopeinen tukija! Tähän pakettiin sisältyy kaksi kausikorttia istumapaikoille. Marraskuun alusta alkaen liput ovat kaikkien käytössä – siis ensimmäinen varattavissa oleva peli on lauantaina 2.11.2019 klo 17.00 oleva KeuPa HT – RoKi ottelu.

KOROSTAN SITÄ, ETTÄ NÄMÄ OVAT JOKAISEN YRITTÄJÄN KÄYTETTÄVISSÄ. Jokaisella on mahdollisuus viedä hyvä ystävä, kaveri, kumppani tai joku muu läheinen ihminen paikan päälle kannustamaan KeuPaa oikein urakalla.

Varaaminen tapahtuu ”nopein käsi voittaa” periaatteella. Varaaminen tapahtuu ilmoittamalla siitä minulle sähköpostilla osoitteeseen jukka.kentala@keulink.fi. Saatte minulta sitten palautuksena tiedon siitä onnistuitteko saamaan liput vai oliko joku ollut nopeampi. Varauksen voi tehdä myös pitkälle etukäteen, jos niin haluaa. Kausikortit noudetaan Kehittämisyhtiö Keulink Oy:n toimistolta – ottakaa yhteys etukäteen, jotta varmistutaan siitä, että toimistolla on väkeä paikalla. Kausikortit eivät siis maksa käyttäjilleen mitään

Tässä tavoitteena on se, että istumapaikat 141 ja 142 ovat kotiotteluiden ehdotonta kannustuksen eliittiä – se tarkoittaa myös sitä, että jos varaat liput, niin myös käytät ne.

Kausikortit palautetaan välittömästi pelin jälkeen alla olevan kuvan mukaisesti. Kuvassa näkyvissä myös kotiotteluiden ajankohdat.

viiva_mv

Huomio, huomio Yrittäjät – ottakaa Tiitus haltuun ja kohdatkaa keuruulainen nuori

viiva_mv

Muistakaahan tarkistaa omat tiedot

 

viiva_mv

TE -toimiston palveluita

Keski-Suomen TE-toimisto tarjoaa yrityspalveluita aloittaville yrittäjille ja jo toiminnassa oleville yrityksille. Aloittavan yrittäjän ja starttirahaan liittyvät neuvontapalvelut sekä starttirahojen valmistelun asiantuntijamme vaihtuvat 1.6.2019.

1.6.2019 alkaen uudet aloittavan yrittäjän asiantuntijamme ja heidän toimialueensa Keski-Suomessa ovat seuraavat:

–        yritysasiantuntija Sirpa Kursula, Jyväskylän seutu

–        yritysasiantuntija Arja Rintanen, Jyväskylän seutu

–        yritysasiantuntija Tiina Tikkakoski, Jyväskylän seutu

–        yritysasiantuntija Marko Piispanen, pohjoinen Keski-Suomi

–        yritysasiantuntija Teija Kunnari, eteläinen Keski-Suomi

Aina ajantasaiset työnantaja- ja yrityspalveluidemme asiantuntijoiden yhteystiedot löytyvät myös kätevästi Keski-Suomen TE-palveluiden nettisivuilta:http://toimistot.te-palvelut.fi/keski-suomi/tyonantajalle .

Ystävällisin terveisin,

Anu Jormanainen

asiantuntija, yrityspalveluprosessit ja kumppanuustyö

0295 046 130

Keski-Suomen TE-palvelut

kirjaamo.keski-suomi@te-toimisto.fi

viiva_mv

Keuruulla kajahtaa pitkin vuotta – otahan päivämääriä ylös!!!

Keuruun tapahtumia vuonna 2020 – www.menoinfo.fi

Multialla tapahtuu tammikuussa…

07.1.2020 alkaen ”Voimaa vanhuuteen” – matalan kynnyksen kuntosaliryhmät
– 2 x viikossa ti 11 – 12 ja ke 12-13 sekä 13-14

viiva_mv

Ajankohtaisia koulutuksia:

***

SASKYn koulutuksista:

Muutoskoulutus esite MuutosKoulutus_esite

Rekrykoulutus esite RekryKoulutus_esite

Rekrykoulutus esite yritysten rekrytointitarpeisiin Retail_RekryKoulutus_esite

Henkilöstön täsmäkoulutus esite TäsmäKoulutus_esite

Yrittäjän ammattitutkinto: Yrittäjän_ammattitutkinto_24082018

Mäntässä jatkuva haku seuraaviin aikuisille suunnattuihin tutkintoihin!
·    Kone- ja metallialan perustutkinto näyttötutkintona
·    Koneistajan ammattitutkinto
·    Kunnossapidon ammattitutkinto
·    Liiketalouden perustutkinto näyttötutkintona
·    Suurtalouskokin ammattitutkinto

www.sasky.fi

***

TAMK:

TAMK kouluttaa:

Tampereen avoimen ammattikorkeakoulun verkkokurssit ovat yleensä ajasta ja paikasta riippumattomia, joten ne soveltuvat hyvin työn ohella tehtäväksi.  Jos myöhemmin pääset suorittamaan tutkintokoulutusta, ne voidaan lukea osaksi opintosuorituksia. Lue tarkemmin tästä.

TAMK järjestää tradenomikoulutusta mm. Virroilla ja Mänttä-Vilppulassa. Yritysten ja opiskelijoiden yhteistyömuotoja voivat olla esim. opinnäytetyöt, harjoittelut​, projektit​, kummiyritystoiminta​, oppimistehtävien tekeminen yritykselle​, innovointitoimeksianto, uuden tuotteen tai palvelun kehittäminen​, yritysvierailut ​ tai yrittäjien vierailut lähipäivillä ym. Lisätietoja: tradenomikoulutuksen vastuuvalmentaja, korkeakouluasiamies: Heli Antila heli.antila@tuni.fi, puh. 050 311 9596​

***

Keski-Suomen ELY-keskuksen koulutuksista saat tietoa tästä…

viiva_mv

KUMPPANEIDEN UUTISKIRJEITÄ

Keski-Suomi ennakoi uutiskirje / avautuu

Keski-Suomen liitto, blogikirjoitus / avautuu

Terveisiä Finnverasta /  avautuu

Rakennerahastojen uutiskirje /  avautuu

Saarijärven elinvoimaryhmän uutiskirje / avautuu

Metsäkeskuksen uutiskirje / avautuu

Luonnonvarakeskuksen uutiskirje / avautuu

ProAgria, energiayrittäjyydestä elinvoimaa / avautuu

Keski-Suomen Yrittäjien uutiskirje / avautuu

Keski-Suomen maaseudun uutiskirje / avautuu

Vesuri -ryhmän uutiskirje /  avautuu

Keski-Suomen matkailun uutiskirje / avautuu

Keski-Suomen kauppakamarin uutiskirje / avautuu

  • Kamari kouluttaa – HHJ kurssi / avautuu

Gradia uutiskirje / avautuu

viiva_mv

Opinkeuruu.fi – sivusto esittelee aikuisten koulutusmahdollisuuksia Keuruulla. Sivustolle on koottu tietoa opintoja suunnitteleville, yrityksille ja oppilaitoksille.

www.opinkeuruu.fi/

viiva_mv

1.12-31.12.2019 Keuruun seutukunnalle perustetut yritykset:

  • Lvi Jyke Oy
  • TehoWelho Trading Oy
  • Ranch Laitinen
  • Lumus
  • Keuruun Kebab Pizzeria

Comments are closed.

Kehittämisyhtiö Keulink Oy